Tag Archives: Lankalakko

Ihan hirveetä

Normaali

Laskin rahojani. Mietin laskujani. Katselin lankavarastoani sillä silmällä. Mietin mitä tykkään neuloa. Päätin. (Hui.)

Ei yhtään lankaostoksia ennen kuin varasto on alle 10 kg.

Siihen on pitkä matka. Varasto on nyt noin 15,5 kg. Ihan realistista on päästä siihen vuoden 2013 aikana. Ehkä ostan seuraavat langat ensi vuoden messuilta?

Täälläkin näyttämättä on ensimmäiset Wollmeiselta itse ostamani langat, kaksi vyyhtiä. Toisen niistä voisin myydä pois. Muutenkin lankaa voisi hävittää muutenkin kuin neulomalla. Nyt syksyn mittaan olenkin lahjoittanut pari kertaa lankaa pois. Nyt ajattelin, että voisin osan kuvata ja myydä jos joku Ravelryn kautta tahtoo ostaa. Hyvin iso osa langoistani on kyllä sellaisia mitä neulonkin, kunhan ehdin. Joka päivä puikot käy. Ihan mukavaakin, kun on kotona mistä ottaa. Nyt vain pitää pitää siitä kiinni, että jos projektiin ei ole lankoja, niitä ei osteta, vaan sitten valitaan toinen projekti ja sillä selvä. Siis ihan tosi: kun katsoin lankojani, totesin, että siellä on vaikka mitä kivaa ja käyttökelpoista.

Lankaa ei raahata kotiin pyörällä…

…eikä autolla.

(Kuvat napattu facebookista löydetyistä nettisivuista, ei jaksa muistaa mistä.)