Tag Archives: Huivi

Aikaa on kulunut

Normaali

Ohhoh, kultaista eloa. En ole blogannut. En ole jaksanut.

Muu elämä kuin käsityöt: Hain raivokkaasti töitä, ja jopa sitten tärppäsikin! Sain virkavapaansijaisuuden erääseen valtion virastoon puoleksi vuodeksi eli 31.3.-26.9.2014. On ihan mukavaa duunia, tosin aika paljon sellaista rutiininomaista. Työkaverit on enimmäkseen hauskoja, mukavia ihmisiä. Plussana mm. tiistaisin ilmainen pilatestunti. Viihdyn. Rahat onkin olleet ihan finaalissa, odottelen palkkapäivää. Edelliseen viitaten, asuntoa ei ole myyty vielä. Hermostuuttaa, tarvitsen rahaa. Yksin kämpän pitäminen ja lapsen plus elukoiden ruokkiminen tulee kalliiksi. Elukoita onkin kaksi ylimääräistä huhti-toukokuun ajan, kun Esikoinen on Turkissa töissä valokuvamallina! Pentukissat Dharma ja Zen pitävät omille eläimilleni seuraa ´ja ovat niin suloisia, että!

Käsityöasiaa. Ensin nämä listat.

Helmikuussa neulottua 571 g.

Musta-valko-harmaat jämälankasukat 71 g

Sateenkaarikauluri 119 g

Jättipaksu kauluri 104 g

Topstykke 212 g

Kissalapaset ?? g , mrr, arvioidaan kun ei punnittu: 65 g

Helmikuun muu lankaliikenne 707 g.

Mulle pyytämättä kipatut langat 707 g

Kulutettu lankaa 2014 tähän mennessä: 1004 g.

Muu lankaliikenne 2014 tähän mennessä: 707 g.

 

Maaliskuussa neulottua 233  g.

Brucie-sukat 89 g.

Ruma kaulahärpäke 144 g.

Maaliskuun muu lankaliikenne 0 g.

Kulutettu lankaa 2014 tähän mennessä:  1237 g.

Muu lankaliikenne 2014 tähän mennessä: 707 g.

Maaliskuun lopulla into lopahti ja olen neulonut muutaman viikon aikana todella vähän. Nyt pikkuhiljaa rupeaa vähän taas neulotuttamaan.

Esittelemättä siis:

Mario-myssy jo tammikuulta, ihan helppo ja nopea raitamyssy, johon lopulta laitoin tupsunkin. Myssy 41 g ja tupsu 21 g. Betsey-huivista jääneet ONION Knit Tussah silkit. Puikot 4 mm.

 

20140420-141201.jpg

Kissalapaset puikot 3,5 mm, Gjestalin Maijaa ja jotain valkoista saman paksuista. Esikoiselle synttärilahjaksi (21 v). En punninnut, tai jos punnitsin, en merkinnyt muistiin. Huokaus. Arvioidaan 65 g. Kivat tehdä, vähän työläät, mutta ei liian.

20140420-141521.jpg 20140420-141544.jpg 20140420-141456.jpg

Bruciet. Sock Madness 8 -kilpailun ensimmäisen kierroksen sukat. 2,5 mm puikot, paitsi kireimmässä pintaneuleessa 3 mm. Ihan kivat. Itse värjäämä lanka, jossa kokeilin tummentamista mustalla silkkivärillä. Ei juu. Irtoaa tummaa väriä. 89 g.

20140420-141633.jpg 20140420-141613.jpg

Kaulahärpäke. Akryylilangan hävitystä. Korinpohjaneule, 3×3. 36 s. Neulotaan kunnes lanka loppuu, yhdistetään renkaaksi. 144 g. Puikot 4,5 mm. Lanka jotain Novitaa.

20140420-141415.jpg

Josko rupeaisi taas olemaan neuleintoa ja tekisi mieli tännekin kirjoitella? Katsotaan. Jotenkin olen siirtynyt blogimaailmasta enempi Ravelryyn…

Viime vuoden viimeiset vinkeet

Normaali

Ohhoh, aika rientää. Pipoista ei tullut kuvattua joulun jälkeen oikeita, kunnollisia kuvia. Harmi. Kuvasin salaa yöllä ennen paketointia nämä kaksi pipoa, jotka siis päätyivät lasten joululahjapaketteihin jo aikaisemmin neulotun yhden pipon lisäksi. Ja saihan lapset ne Kupla-lapasetkin.

005

Norby-myssy on livenä oikein kiva. Meni Kuopukselle. Fantomasia kului 73 g ja kolmosen puikoilla pistin menemään.

003

Keskimmäisen Waffle Hat samoilla puikoilla 65 g ja lankakin sama. Molemmat myssyt bongattu käytössä!

Itsekin sain ihania lahjoja. Mieheltä teatteriliput. Äidiltä ja mieheltään joogakortin. Kuopukselta tervasaippuan ja teetä. Keskilapselta teepannun. Esikoiselta kangasmaalilla koristellun kirjastokassin ja lankaa:

010

Joulu meni mukavasti koko perheen voimin omassa kodissa. Lapset oli sopuisia keskenään ja tyytyväisen oloisia sekä tarjoiluun että lahjoihinsa. Aika mukavaa, kun kersat on jo isoja. Ne on hienoja, mun lapset.

Yksi hieno ihminen on mun mummu, joka täytti 90 v. Tein lämpimän huivin lahjaksi, ja se sattui olemaan samaa värimaailmaa kuin päivänsankarin juhla-asu, joten päätyi käyttöön jo juhlassa. On aina ilo nähdä omatekemä neule käytössä.

Betsey

Huivi on Betsey, lanka Vinkig Ville, 277 g, puikot 7 mm. Erikoinen muoto, meinasin tehdä itsellekin, mutta tuo yläreuna.. Tosin, ei sitä hartioille puettuna huomannut, ja pysyi hyvin paikoillaan.

Ostin Betseyn langat yhtä aikaa kun lankaa omaa huivia ja hametta varten. Lankamaailmasta yhteensä 1 200 g.

Joulukuun lankaostokset

********************

Saldontynkää.

Joulukuussa valmistunutta 638 g, josta varastoneulontaa 136 g.

Kupla-lapaset 87 g

Perussukat 136 g

Betsey-huivi 277 g

Norby-pipo 73 g

Waffle Hat -pipo 65 g

Joulukuun muu lankaliikenne + 1 340 g

Viking Villeä 450 g (mummun Betseytä varten)

Onion Knit Tussah Silk 250 g (omaksi huiviksi?)

Bommix Bamboo 500 g (hameeksi)

lahjana saatu Pirtin Kehräämön ruskea 140 g

VUOSISALDO 2013

2013 omia lankoja neulottu 5 240 g

Lisäksi neulottu muiden langoista 413 g

2013 tähän mennessä muu lankaliikenne + 3 774 g.

LANKAVARASTO PIENENI 1 466 g! Oikea suunta!

****************

Neuleisiin liittyvät toiveet vuodelle 2014:

  • vähenevä suunta lankavarastoon
  • nauttia langoista ja neulomisesta
  • valmiiksi joka kuukausi joku keskeneräinen, jo vuonna 2013 tai aikaisemmin aloitettu työ
  • valmiiksi Keskilapsen virkattu peitto

Tärkeintä on tuo kakkoskohta: nauttia tästä harrastuksesta!!!

Lopuksi kuva bloggausapulaisesta.

001

Tikulla silmään

Normaali

Vanhojen muistelua, kun en ole jaksanutviitsinyt kirjoitella mitään. Tänään vastustin laiskuutta, ja tartuin toimeen. Ensinnäkin päättelin paljon langanpäitä…

002

ja sitten punnitsin neuleita, kuvasin, kirjasin Ravelryyn, osan pakkasin ja postitin. Nyt voin ahkeruuden huipentumana (heh) kirjoittaa vanhoja asioita vielä tännekin. Aika on todella kulunut niin, että en kirjoittanut marraskuussa blogiin ollenkaan. Siispä aloitan LOKAkuun saldolla. (Jonka, kuten melkein koko blogikirjoituksen, saankin kirjoittaa uudelleen, kun kone on  niin vanha ja täynnä tavaraa, että selain kaatui ja menetin kaiken jo kerran kirjoittamani.)

***********

Lokakuussa valmistunutta 712 g, josta varastoneulontaa  n. 150 g.

Urhot 125 g

Apinasukat 96 g

Kantoliinasukat 70 g

Yhden palmikon sukat 139 g

Melkein mustasukkaiset sukat 201 g

Omat kuplalapaset 81 g

Lisäksi neulottu muiden langoista 413 g

Quintessence II -sukat 132 g

Varpaista varteen sukat 137 g

Vielä yhdet tilaussukat 144 g

Lokakuun muu lankaliikenne +1 100 g

Maijaa tilkkupeittoa ja sukkia varten 250 g

Smartia kirjoneulesukkiin 50 g

Jannea tilaussukkiin 200 g

Lang yarnsia Kerästä 500 g

Karismaa Lankaideasta 100 g

2013 tähän mennessä neulottu 4 389 g

Lisäksi neulottu muiden langoista 413 g

2013 tähän mennessä muu lankaliikenne + 1 434 g.

*********************

Nyt sitten viimeistään ne, jotka jotenkin luulevat saavansa multa neulotun joululahjan, menevät muualle ja tulevat tänne blogiin vasta joulun jälkeen.

.

.

.

.

.

NO, menkääs.

.

.

. (isoja ihmisiä pitää odottaa)

.

.

.

Menittekö? Ok.

Neuloin (marraskuussa) lahjamietteissä pipon, mutta sen annan lahjaksi vain, jos ehdinviitsinjaksan tehdä kaksi muutakin pipoa. Koska kolme lasta.

018

Ohje on Ravelryssä, Brambles Beret. Lanka Lang Yarns Fantomas Superwash 48 g, puikot 3 ja 3,5 mm. Tuli aika pieni. Ohut lanka ja niin pois päin.

019

Sitten käynnistin lapastehtaan. Kuplalapasethan oli jo itselle neulottuina ja ostin pipolankojen kanssa yhtäaikaa Kerästä myös lapaslankaa.

Marraskuussa valmistui kahdet, joulukuussa kolmannet kuplat. Nämä on vihdoin paketoituina odottamassa aattoa.

011 010 009

Kupla, ohje myös ilman ravelrytunnuksia. Kaikissa puikot 4 mm, ohjeen mukaan neulottu, jopa yhtä paljon kuplarivejä. Kaikissa peukuissa 16 s ja 17 krs ennen kavennuksia. Lanka on Lang Yarns Touring. Vihreä-valkoiset 82 g, violetti-valkoiset 83 g ja mustavalkoiset 87 g.

016 015 014 013 012

Mies saa ostolahjan, ja näiden ylläolevien lisäksi en anna muita neulelahjoja kuin äidille ja miehelleen sukat. Äiti saa jo aiemmin tänä vuonna neulotut

20130903-154926.jpg

ja miehelleen neuloin tässä joulukuun puolella perussukat kärjestä aloittaen, 52 s, seitsemän veljestä 136 g, puikot 3,5 mm, Wendy Knitsin kantapää.

021

***********

Marraskuussa valmistunutta 213 g, josta varastoneulontaa 0 g.

Brambles Beret 48 g

2 * kuplalapaset yht. 165 g

Marraskuun muu lankaliikenne +1 000 g

Messuostoksia:

Ohutta sukkalankaa värjättäväksi 600 g

Roosa nauha -sukkalankaa 200 g

Muuta värillistä sukkalankaa 200 g

2013 tähän mennessä neulottu 4 602 g

Lisäksi neulottu muiden langoista 413 g

2013 tähän mennessä muu lankaliikenne + 2 434 g.

*********************

Tässä loppuvuodesta on vähän lähtenyt lapasesta tämä langanosto. Loka-marras-joulukuussa noin kilo per kuukausi ellen vielä joulukuussa osta lisää. Positiivista on, että olen enimmäkseen heittänyt ne heti puikoille.

Lankamaailmassa kävin maanantaina, ihan asialla. Mummuni täyttää jouluaattona 90 v, ja juhlimme sitä suvun kesken 28.12. Haluan tahdä Betsey-huivin. Hain siis siihen lankaa. Sain ohjeen lahjaksi. Sain lahjaksi myös kivan hameohjeen, ja kun mulla on uudet pitkät talvisaappaat ja olen tykästynyt talvihameilemaan, halusin ostaa myös hamelangat. Kolmantena ajatuksena oli, että jos on oikein kivaa lankaa, josta tehdä itsellekin Betsey, ostan. Tadaa, ostin juuri ne langat!

Villeä on 450 g, bambu-puuvillaa hameeseen 500 g ja omaa huivilankaa 250 g.

Mummun huivi on tulollaan.

006

Mulla on sama joulukalenteri kuin monella neulojalla. Yhdessä blogissa on päivittäin vinkki mitä jämälankaa sukkiin laitetaan. Mulla tässä menossa:

008

Mielessä on vaikka mitä painavaa ja harmia, mutta en voi kertoa. Ei silloin voi, kun se koskee muita ihmisiä. Sanonpa vain, että on ollut aika raskasta eikä helpotusta vielä näy.

Elukat voi hyvin. Misha kasvaa, on jo yli kolmikiloinen roikaletyttö. Willem on laiha poika. Loppukuvaksi voisin laittaa Mishan matkalaukussa.

005

Ylioppilaiden huivit

Normaali

Sitten kuitenkin ehdin. Sain luovutettua neljä päivää ennen ylioppilasjuhlia kolmelle kaunottarelle heidän huivinsa. Jokainen sai samasta lankalaadusta tehdyn huivin, eri sävyssä ja eri mallilla.

Tämän In Heaven -huivin esittelin jo talvemmalla.

018

Se meni Esikoiselle, hän sai valita.

Vaaleanpunainen Haruni on V-serkulla nyt. 3,5 mm puikoilla perusosa ja 3,25 mm i-cord -reunus. Lankamenekki, Drops Lace, 59 g.

026 025 023 022 021 020 013

Vaaleansininen Aquila. Drops Lace 60 g. Puikot 3,5 mm.

019 018 017 007 015

Kova oli urakka, mutta kyllä kannatti! Kivat huivit!

****

Toukokuun saldo:

Huhtikuussa valmistunutta 101 g, josta varastoneulontaa 101 g.

Kuuran paksummat sukat 41 g.

Aquila 60 g.

Huhtikuun muu lankaliikenne 99 g.

Ostettu Sisua 99 g.

2013 tähän mennessä neulottu 2 439 g

2013 tähän mennessä muu lankaliikenne – 1 581 g.

****

Muustakin tahtoisin kertoa. En jaksa. Myöhemmin.

Käsityöjuttuakin on. Myöhemmin.

Syntymä ja kuolema

Normaali

Niinhän se on, jokainen meistä sekä syntyy että kuolee. Nyt olen molempia teemoja käsitellyt käsitöissänikin.

010

Appi haudataan 6.4.

009

Neuloin Alina Shawl -huivin (maksullinen Ravelry-ohje).

008

Puikot 3,5 mm. Lankana Grignasco Merino Oro (todella ohut!), menekki 47 g.

007

Pari viikkoa meni neuloessa.

005

003

Kaksi serkkuani on saanut vauvat. Toiselle sain junasukat neulotuksi, kun kaipasin pientä välipalaa pitsihuivin kesken. Fingering-jämiä, 28 g. Puikko oli 2,5 tai 3 mm, enpä mitannut.

001

Tarkkasilmäinen havaitsee kuvan reunassa assistentin. Willem täytti eilen jo 1 v. Tietysti meille tullessaan oli 8-viikkoinen, mutta se ajankohta liittyy myös kuolemaan. Samalla viikolla kuoli isäni (ex-isäpuoleni, tarkalleen). Nyt siis Puoliso ja minä menetimme molemmat isämme vuoden sisällä.

Synttäripoika neulekuvausassarina.

006

Aika hienot pöllösukat

Normaali

Esikoinen täytti perjantaina jo 20 vuotta. Sai (taas) lahjasukat. Nämä Owliet, joita tein SSH13-haasteena helmikuulle. Näissä on siis helmiä.

Owliet sivusta

Owliet sivusta

Owliet edestä

Owliet edestä

Kuvat ei sitten kerro totuutta langasta. Jaloissa räpsityt piti ottaakin nopeasti, Kuopuksen jaloilla oli kai kiire pois. (Mistä kärsivällisiä neulekuvausmalleja saisi, kun synnyttämällä ei?)

Owliet jalassa

Owliet jalassa

Pöllähtäneet

Pöllähtäneet

Muistiinpanoissa puikot on 2,5 mm ja 2,75 mm. Olisinko sitten tehnyt alkuresorin ohuemmilla, en enää muista. Tikuttelin näitä muiden projektien ohessa aika kauan. Lanka Araucania Ranco Multy, 101 g. Riittoisa vyyhti, ihan pienet hituset jäi. Ohjeen mukaan tehty paitsi varpaiden kohdalla.

Pääasia taas: saaja hyväksyi.

Kesken on erilaisiin neulomishimoihin erilaisia neuleita.

On ohutta pitsihuivia

Harunin alku

Harunin alku

– ja paksuhkoa (Vuorelman Veto) sukkaa. SSH13 maaliskuun haasteet on joko ihkulankasukat tai perinnesukat. Nää koittaa olla ainakin perinteisen tyyliset.

Kirjosukan varsi

Kirjosukan varsi

Ai niin, kuukausi vaihtui. Saldontynkää…

Tammikuussa valmistunutta 809 g (josta uutta varastoneulontaa 809 g):

Purtti-paita 413 g

Verso-sukat 97 g

Valoa varjoihin -huivi 102 g

Jämälankasukat 96 g

Pöllösukat 101 g

Muu lankaliikenne: myyty 1 057 g!

2013 tähän mennessä neulottu 1 374 g

2013 tähän mennessä muu lankaliikenne – 1 057 g.

Lankalakko siis pitää. On kyllä rahatkin niin finaalissa, että pakkokin. Jos laskut pitää paikkaansa, lakkoa tarvitaan vielä  2 744 g kulutus varastosta, että saisin (hillitysti) ostaa lisää. Onnistuu!

Koko eilisen, 12 tuntia, olin agilitykisoissa talkoilemassa. Johan siinä tuli omia höpönassuja ikävä. Tässä kuva tämänpäiväiseltä ulkoilulta.

Koiranmussukkaiset

Koiranmussukkaiset

Meillä on perinne, että lasten synttäreinä mennään päivänsankarille passaavaan ravintolaan syömään. Ei yleensä kalliisti, vaan kivasti. Perjantaina Esikoisella oli omien kaverien kanssa bileet, mutta tänään menemme syömään, kohta…

Pitsiä!

Normaali

Tästä lähdettiin.

My Heaven reunuksen alkua

My Heaven reunuksen alkua

19 tammikuun päivää myöhemmin oli tämä.

Pingottamaton My Heaven

Pingottamaton My Heaven

Sitten odotettiin pitkään, kunnes jaksoin kastella ja pingottaa muotoon. Kas, taas kuoriutui kotelosta perhonen.

019 016

Aina se on yhtä ihmeellistä, kun katsoo miten pitsi aukeaa ja puhkeaa kukkaan pingotuksessa.

012 014

My Heaven. Drops Lace 75 g. 3 mm puikot pitsissä, 3,5 mm ainaoikeinosuudessa.

Tämä on ensimmäinen kolmen huivin sarjasta, jonka olen ajatellut tehdä tänä keväänä valmiiksi.

018

Mii häpi.

 

 

 

Mennyttä ja meneillään

Normaali

Taisi löytyä se jo aiemmin hukattu kameran laturi, ja viimesittäin hukattu on yhä piilossa. Ehkä. Pääasia, että on laturi jota voi käyttää. Pokkarilla kuvaaminen näissä valo-olosuhteissa olemattomin taidoin ja hermoin on kyllä arsesta, mutta silti tykkään, että neuleista on jotain kuvallista dokumenttia.

Näyttämättä on valmistuneista Tiilimuurisukat ja pitsihuivi My Heaven.

Sukat on osa SSH-projektia. Tammikuun toinen haaste, tehdä sukat, joista ei Ravelryssä ole paljoa projekteja. 11 näkyy nyt olevan.

Tiilimuurit edestä

Kakkosen puikot. Väri luonnossa hyvin kaunis poltettu oranssi tai tiilenpunainen, kuten aiheeseen sopii. (Olen vähän huono kuvailemaan värejä sanallisesti. Nautin tästä väristä kuitenkin.)

Tiilimuurit pohjat vastakkain

Puikot oli 2 mm pyöröt, magic loop tällä kertaa yksi sukka kerrallaan. Araucania Rancoa 88 g. Ihan nautittava projekti, kesti vain yllättävän kauan, kun tein todella innokkaasti saman aikaisesti pitsihuivia.

Tiilimuuri sivusta

Aika näyttää pidänkö nämä itse vai en. Koko on noin 40.

Littanat tiilimuurit

Sinne ne meni laatikkoon. Josta muuten sain siirrettyä osan vanhoista tekeleistä kuorolaisille. Aika tavaran kaupitsee.

Tyhjä tiilimuurin varsi

Pitsihuiveja olisi tarkoitus saada valmiiksi ainakin kolme tänä keväänä. Ensimmäinen on siis neulottu, odottelee inspiraatiota (tai niskasta ottamista), että pääsisi pingottumaan kauniiksi ja pitsin näköiseksi. On vielä onneton ruttu. Niinhän pitsihuivit on, ennen kuin ne kastellaan ja kiskotaan nuppineulojen avulla kireäksi esim. patjaan kiinni ja annetaan kuivua.

Pingottamaton My Heaven

Pingottamaton My Heaven

SSeuraava kuvakin on toivottavasti aidomman värinen. Se on ihan haalea vihertävä pastelli, Dropsin Lacea 75 g. Puikot oli 3 mm pitsissä ja 3.5 mm yläosan ainaoikeassa.

Itse tahdon seurata kuukausineulomukset ja langankulutukset. Siispä sitä sitten.

Tammikuussa valmistunutta 565 g (josta uutta varastoneulontaa 565 g):

 

Peittotilkut 40 + 40 g

Winchief-pipo62 g

Testineulontapipo 56 g

Mysteerisukat 104 g

Raggegarnsukat 100 g

My Heaven -pitsihuivi 75 g

Tiilimuurisukat 88 g

Muu lankaliikenne: 0 g!

Oman tavoitteen mukaan on siis vähennettävä lankavarastoa yli 4 610 g ennen kuin saan ostaa lankaa.

Toinen tavoite tälle vuodelle on hävittää ufot. Olen onnistunut purkamaan Dropsin Alpakasta ufoutuneen räsymattomekkoni. Heksagoneja en ole jatkanut, suunnittelin sitä sopivaksi kesähommaksi, puuvillaa kun on. Kerään voimia tarttuakseni keskeneräisiin tumppuihin. (Kyllä se siitä.)

Varsinaisia keskeneräisiä aktiivisemmin puikoilla on nyt:

Purtti, hihat aloitettu

Purtti, hihat aloitettu

Villatakki Kuopukselle. Miehusta neulottu kainaloihin ja hihat aloitettu. Edistyy nopeasti, paksu lanka ja puikot.

Owlie, alku, odottaa uusia helmiä

Owlie, alku, odottaa uusia helmiä

Helmikuun SSH-haastesukat. Haasteessa pitää neuloa sukat, joissa on helmiä. Ensin ostamani helmet olivat sellaisia, joiden reikä on liian pieni. Tilasin uusia ja odottelen niitä. Tämän neulominen olisi kaikista hauskinta, mutta odottelen siis tarvikkeita.

Kirahvikaulurin alkua

Kirahvikaulurin alkua

Oikeassa ufoutumisvaarassa on kirahvikauluri onteloneuleena. En ole ollenkaan varma, että käyttäisin tätä valmiina, eikä tämän neulominen ole kovin hauskaa. Käsityökorissa olkkarissa. Saatan neulaista valmiiksi tai sitten menee purkuun. Olen pitänyt ohjetta jonossa ja ostanut aikoja sitten langatkin ihan tätä varten, joten vähän on plääh-olo, kun ei nyt huvitakaan.

Mitäs muuta kuin neulomista? Lapset ramppaa sairaalassa, ei vakavaa, mutta mulla riittää kuskin ja seuralaisen hommaa. Työpaikalla on ollut muutto, pääsin lähelle (3 km) kotia ja sain oman toimistohuoneen. Terapia edistyy harppauksin, olen aika energinen. Koirat on välillä ihan mussukoita, välillä julmettuja riiviöitä. (Willemillä ehkä nyt se murrosiän alku ja Vappu nyt on kireä ja äreä bitch aina.) Laulaminen on ihanaa ja agility vaihtelevaa em. syistä. Yritän pinnistellä kotitöitä, että Puoliso jaksaisi mua seuraavatkin 25 vuotta (sen verran tuli kesällä täyteen). Pidän esim. kiinni tavoitteesta, että hävitän kotoa tavaraa (roskiin, lahjoituksiksi, uffin laatikkoon, mihin vaan) kolme pussillista kuukaudessa. Armahdin itseäni, aluksi tahti oli pussi viikossa. Nyt on tuo 3/kk ja kirjaan kalenteriin, että varmasti häviää.

Tuplalapaset ja joululahjakooste

Normaali
Sininen puoli, selkämys

Sininen puoli, selkämys

Vielä yksi joululahja näyttämättä. Valmistui vasta aatonaattona. Keskilapsen tuplalapaset. Todella isot, hän tykkää niin.

Gjestalin Maijaa (sininen) ja oletettavasti Novitan Nallea (vaalea). 94 g, puikot 3,25 mm ja silmukoita 48. Peukkukiila 15 silmukkaan asti. Olisko peukussa ollut 19 s?

Nää on siis kääntölapaset, paksut ja lämpöiset.

Valkoinen puoli, selkämys

Valkoinen puoli, selkämys

Kämmenpuoli on yksinkertaisempi (=tylsempi). Tuplalapasissa, jotka tehdään onteloneuleena, on se hyvä puoli, ettei tule pitkiä lankajuoksuja, voi käyttää vähän tai paljon kuvioita ihan miten itse tykkää.

Valkoinen puoli, kämmen

Valkoinen puoli, kämmen

Sininen puoli, kämmen

Sininen puoli, kämmen

Vinkkiä lapasten tekoon kaivelin Lankapirtistä ja kuvio on Raikun mysteerisukkien yksi lumihiutale.

Jos ja kun teen joskus lisää tuplalapasia, teen vähemmällä silmukkamäärällä ja/tai pienemmillä puikoilla. Onteloneulekäsialani on löysempää kuin normaali neulekäsialani.

Koostaisinkos vielä mitä kukin sai multa joululahjaksi?  Ok, äkkiähän tuo, kun kuvat on jo mediagalleriassa wordpressissä.

Äidille:

Nämä Kalajoet on sattuneista syistä Venetjoet

Nämä Kalajoet on sattuneista syistä Venetjoet

Äidin miehelle:

004

Puolisolle:

001

Esikoiselle kolme neulottua:

Azure-sukat valmiina

Azure-sukat valmiina

 

Esikoisen pöllöt edestä

Esikoisen pöllöt edestä

image

Keskilapselle kolme neulottua:

Sininen puoli, selkämys

Sininen puoli, selkämys

Eestä ja takkaa

Eestä ja takkaa

Kolmet jämät meni hyötykäyttöön

Kolmet jämät meni hyötykäyttöön

Kuopukselle kolme neulottua:

Norskit eestä

Norskit eestä

001

Knottyt

Perheen ulkopuolisille kahdelle naiselle jotain.

Terapeutille:

Joululahjasukat jollekulle joka hämmästyy

Joululahjasukat jollekulle joka hämmästyy

Kuoronjohtajalle huivi ja kämmekkäät:

Lintu kämmenselässä

Lintu kämmenselässä

Kaunis huivi, vähän kapea

Kaunis huivi, vähän kapea

Olipas siinä!

Nyt on puikoilla tilaustyö, kauluri yhdelle kuoroystävälle. Ihan mukava välityö, mutta reunuspitsi on aika hidas värkättävä… Taidan kellahtaa sohvalle neulomaan. Olen lomalla.

Joulu oli rauhallinen. Olen levännyt.

 

 

 

 

 

Kaulajuttuja

Normaali

Aakkosia pistelen eteenpäin. X ja Y tehty. Toiseen meni kaksi viikkoa, toiseen yksi ilta…

Xenia. Tämä menee lahjaksi eräälle, joka todennäköisesti ei käy täällä eikä ainakaan arvaa saavansa multa lahjan. 124 g Asarumin värjäämää Natura Prota (muistaakseni) ja vaaleampi väri Fabelia. Nelosen puikoilla.

Kaunis huivi, vähän kapea

 

Xenian reunapitsiä, tehtiin poikittain lopuksi

Mulla oli käsinkehrättyä lankaa, jonka sain Maijamirjamilta lohdutukseksi, kun ostamani langat viivästyivät. Sain langan käytettyä niin tarkasti, että alle metri jäi! Kaulurihan tämä, You must be mistaken. Lanka: Yarn handspun by http://folktale.etsy.com Nocturnal, 100% mill end wool. Used all the yarn, 107 g.

You must be mistaken -kauluri

Viikko sitten vietin todellisen koirakaveri- ja koirailuviikonlopun. Nyt on tarkoitus olla paljon kotona.

Ensilumi satoi viime yönä. Renkaanvaihtopäivä. Tekee mieli poltella kynttilöitä ja neuloa. Suklaakin maistuisi.