Tag Archives: loma

Syyskuun saldo ja myssykkä

Normaali

Tapahtunut on vaikka mitä. Olen yhä työttömänä, ja rahatilanne pääsi pahaksi, koska päivärahat tulivat ensimmäistä kertaa maksuun vasta 11 viikkoa ja kolme päivää työttömänä oltuani. Silti vinguttelin varoen luottokorttia, olinhan varma, että rahaakin tulee – joskus. En vain olisi arvannut, että näin hitaasti.

Lähdin ”halpamatkalle” kotimaassa. Puoliso oli työkomennuksella Joensuussa ja hyppäsin pakettiautoon mukaan. Puolison S-cardilla saa upgradettua huoneen kahden hengen huoneeksi, jossa perheenjäsen majoittuu ilman lisäveloitusta. Siispä matkat ja majoitus maksutta! En ollut koskaan käynyt Joensuussa ja palloilin päivittäin vähän keskustassa, istuin puiston penkillä (siellä oli puutarhakeinuja!) joen rannassa lukemassa, kävin kahviloissa kakkukahveilla pari kertaa. Välillä nukuin hotellihuoneessa päikkäreitä, iltaisin kävin saunassa, aamuisin nautin hotellin aamupalan. Mulle se oli lomaa! Ymmärrän kyllä, että Puoliso kyllästyy ikuisiin hotellihuoneisiin, mutta mulle se oli luksusta. Ei koirankarvoja, puhtaat lakanat, ei kotitöitä! Olin reissussa ma-to, ja joka päivä keksin jotain pientä käsityöaiheista neulomisen lisäksi. Maanantaina etsin Joen langan, josta ostin veljen lapsille kirjoneulesukkiin langat. Tiistaina katsastin taitokorttelin putiikkeineen. Jos olisi ollut enemmän rahaa, olisin ostanut Roosa-nauha -lankaa ja varmaan muutakin. Keskiviikkona ratsasin Käsityövakan, saaliina yksi pipolanka. Torstaina olin kaksi tuntia taidemuseossa, jossa oli viimeistä viikkoa tekstiilitaidenäyttely.

Siis pipolankaa. Sain tehdyksi aakkoshaasteen Z-kirjaimen. Zadig-pipon.

Pipa päässä

Pipa päässä

Taisi olla Rowan Felted Tweed, se on DK-paksuista, joten tein 102 silmukalla. Puikot oli 3,5 mm pyöröt ja lankaa meni 43 g.

Zadigin pintaneuletta

Zadigin pintaneuletta

Piponen ei herätä suurempia tunteita suuntaan tai toiseen. Tulipa tehdyksi.

Zadig on aakkosten Z

Zadig on aakkosten Z

Kotonakin tapahtuu niin vauhdilla, ettei tahdo perässä pysyä.  Esikoinen sai mallin töitä Helsingistä, ja sinne piti sitten muuttaa. Lauantaina käytiin katsomassa vuokrayksiötä, ja maanantaina oli jo muuttokuorma purettuna Kalliossa. Keskilapsi sai onnekseen, kun asuntoa oli etsinyt muutenkin, vuokrata sen kämpän josta Esikoinen muutti pois, ja sitä muuttoa on tehty koko tämä viikko.

Aasinsilta käsitöihin. Kun Esikoinen oli juuri muuttanut marraskuussa omaan kotiin, tein hänelle joululahjaksi isoäidinneliöpeiton. Nyt on kova virkkaaminen meneillään, että saan Keskilapsellekin peiton. Siis isot lankaostokset myös sen suhteen tarvittiin, ostin kilon Maijaa, Keskilapsi valitsi itse värit. (Ja tällä viikolla Helsingistä kuului hurjia; kesyrotat oli saaneet vedettyä ison osan Esikoisen peitosta häkkiinsä ja järsineet päreiksi! Murrrr.)

Josko sitten laskisin sen saldon. Paljon ei ole valmista, vaikka puikot ja koukku ovat heiluneet. Vaihtelen työstä toiseen, ja tosiaan tulossa on tunikaa ja tilkkupeittoa, vaan milloin lienevät valmiita…

Syyskuussa valmistunutta  138 g, josta varastoneulontaa  95 g.

Joogasukat 46 g

Ainaoikeinsukat tasonsa 49 g

Zadig-pipo 43 g

 

Elokuun muu lankaliikenne +500 g

Maijaa tilkkupeittoa varten 1 000 g

Smartia kirjoneulesukkiin 150 g

Rowania pipoon 50 g

Seiskaveikkaa tilaussukkiin 150 g

Kuopuksen hylkäämät sukkalangat 100 g

Kirpparille vietyjä puuvilloja 950 g

2013 tähän mennessä neulottu 3 677 g

2013 tähän mennessä muu lankaliikenne + 334 g.

Tilausneuleet stressaa mua, mutta olen huono kieltäytymään, ihmisillä kun ei aina ole perheessä ketään, joka osaisi tai haluaisi neuloa sukkia. Olen luvannut joogaopettajalle sukat (valmiit, perästä kuuluu), lasten serkun vauvalle reisipitkät sukat (kesken, lanka loppui) ja nyt menin lupaamaan vielä puolitutulle ihmiselle kolmet aikuisten sukat. No, ehkä siihenkin tottuu ja stressi vähenee.

Sukkia, saldoja, työttömyys

Normaali

Se jännän äärellä oleminen. Töissä keskusteltiin ja pohdittiin mistä minulle lisää työtä. Ei sieltä ainakaan.  Päätyivät irtisanomaan minut koeajalla. Kolmeksi kuukaudeksi oli toimistotyötä, ei enää juurikaan. Olen ollut kotosalla ja mökillä pari viikkoa. Neulonut, raivannut tavaraa, saunonut. Levännyt. Olen taas työtön työnhakija.

Neulomiset. Olisikohan neljä paria sukkia näyttämättä.

Vauvansukat. Ihan tavalliset junasukat varastoon, kun joskus tahtoo onnitella vauvan saanutta.

2013-07-11 09.21.10

Fabelin jämiä 18 g, KYH-työ. Puikot 2,5 mm.

Sitten isotöiset, kaksi Tds-sukkaparia.

Little Desbhutes. Puikot 2,25 mm. Latium ex machina glitter, 90 g. Aika hienot. Voisi joskus tehdä uudestaankin, kiinnostava malli, mutta monimutkaiset kaaviot.

palmikot1

Paremmin ja kunnon kameralla Kuopuksen ystävällisesti kuvaamina ns. kolmiosukat. Euclid. 95 g shopper-wollen Zauberball, joka loppui varpaissa kesken eli osa tuosta on jotain jämälankaa, jota onneksi oli mökillä mukana. Puikot 2,25 mm.

139 126

134 128

132 124

Kotona neuloin valmiiksi myös Ulla-nettineulelehdestä Hienon naisen arkisukat, jotka kävi KYH-neuleeksi ja SSH-kesäkuun haasteeseen. 49 g olikohan Fortissima Sockkaa, puikot 2,25 mm.

hienon naisen

Kyh jäikin sitten siihen, vain seitsemään valmiiseen sukkapariin eli mulla on vieläkin kassillinen aloitettuja sukkapareja. Siitä pikkuhiljaa teen niitä. Aloituksista huolimatta teen myös SSH-heinäkuun sukkia eli jämälankasukkia. Myös ihan muuta on puikoilla, aakkoshaastetta varten.

Pitäisköhän se saldokin tähän laskea? Juu. Sain yhdeltä kuoroystävältä kassillisen lankaa, 1133 g, mutta aion tyrkyttää sen saman tien eteenpäin, en sitä tähän kirjaa.

Heinäkuussa valmistunutta 262 g, josta varastoneulontaa 77 g.

Punasävyiset junasukat 28 g (KYH16)

Palmikkosukat 90 g (Tds5)

Kolmiosukat 95 g (Tds6)

Hienon naisen arkisukat 49 g (KYH5)

 

Kesäkuun muu lankaliikenne 0 g?

 

2013 tähän mennessä neulottu 3 169 g

2013 tähän mennessä muu lankaliikenne – 481 g.

 

Olen tilannut yhden tunikaohjeen ja siihen langat. Palataan aiheeseen syksymmällä. Sitä ennen toivottavasti ainakin valmiita sukkia.

Eläinkuvat loppuun. Kissa ja koira on jo kamuja!

kaverit misha

Kesäloma

Normaali

Olen ollut töissä jo kaksi viikkoa, mutta voin sanoa, että loma oli onnistunut ja mieleinen. Pariin kertaan oltiin Puolison entissäkotona Joutsassa yön yli ja jonkin aikaa vietettiin kotonakin. Viikon verran olin sukulaisten yhteismökillä Keski-Pohjanmaalla muistelemassa lapsuutta ja saunomassa ja uimassa. Joutsassa toki tavattiin Appi ja Pohojammaalla taas Mummuni.

Mukava lisä ja lomasisältö oli ulkomaanmatka – pitkästä aikaa ja koko perheen voimin. Kymmenen päivää oltiin matkalla. Halpalennolla Bergamoon, josta otettiin vuokra-auto.

Ryanairilla Bergamoon

It´s your lucky day, sir, sanoi autovuokraamon täti. Saatiin upouusi Alfa Romeo Giuletta. Kyllä siihen sitten saatiinkin kilometrejä, muistaakseni 1200 km. Puoliso ajoi.

Alfa Romeo Giuletta

Ensimmäinen kokonainen päivä vietettiin Venetsiassa. Oli tulikuumaa mutta hienoa.

Gondolit

Ajoimme siitä Sloveniaan, jossa meillä oli viikon verran vuokratalo Brezje nad Kamnikomissa, Alpeilla. Siitä oli nopea tehdä päivän retkiä pitkin maata.

Brezje nad Kamnikom

Käytiinkin yhtä päivää lukuunottamatta tutustumassa erilaisiin paikkoihin. Se yksi päivä oli lepoa ja shoppailua + grillailua varten.

Patikoitiin vesiputoukselle, nähtiin pääkaupunki Ljubljana, Bledissä uitiin aivan kirkkaassa järvivedessä, tippukiviluolat olivat hämmästyttävät, meren rannassa käveltiin Piranissa ja käytiin uimassa Kroatian puolella. Kiivettiin Planican hyppytornin ponnistuspaikalle ja pistäydyttiin Itävallankin puolella.

Planica

Viimeinen yö oltiin Veronassa ja sitäkin ehdittiin vähän katsastaa. Nähtiin mm. eläviä patsaita.

Veronan ihmeitä

Facebookissa näytin ihan eri kuvat. Ihmisiäkin, perhettä. En ole vielä neuvotellut miten perhe suhtautuu blogikuviin. Kuvista suurimman osan on ottanut Kuopus.

Nyt onkin sitten rahat loppu, luut. Ihan ens vuonna ei vielä matkustella lisää, sen verran otti kukkarolle, mutta kyllä kannatti. Sääkin suosi. Lämmintä oli yli 30 astetta – paitsi yhtenä päivänä, kun sataa ripsautti vähän.