Tag Archives: Sukat

Aikaa on kulunut

Normaali

Ohhoh, kultaista eloa. En ole blogannut. En ole jaksanut.

Muu elämä kuin käsityöt: Hain raivokkaasti töitä, ja jopa sitten tärppäsikin! Sain virkavapaansijaisuuden erääseen valtion virastoon puoleksi vuodeksi eli 31.3.-26.9.2014. On ihan mukavaa duunia, tosin aika paljon sellaista rutiininomaista. Työkaverit on enimmäkseen hauskoja, mukavia ihmisiä. Plussana mm. tiistaisin ilmainen pilatestunti. Viihdyn. Rahat onkin olleet ihan finaalissa, odottelen palkkapäivää. Edelliseen viitaten, asuntoa ei ole myyty vielä. Hermostuuttaa, tarvitsen rahaa. Yksin kämpän pitäminen ja lapsen plus elukoiden ruokkiminen tulee kalliiksi. Elukoita onkin kaksi ylimääräistä huhti-toukokuun ajan, kun Esikoinen on Turkissa töissä valokuvamallina! Pentukissat Dharma ja Zen pitävät omille eläimilleni seuraa ´ja ovat niin suloisia, että!

Käsityöasiaa. Ensin nämä listat.

Helmikuussa neulottua 571 g.

Musta-valko-harmaat jämälankasukat 71 g

Sateenkaarikauluri 119 g

Jättipaksu kauluri 104 g

Topstykke 212 g

Kissalapaset ?? g , mrr, arvioidaan kun ei punnittu: 65 g

Helmikuun muu lankaliikenne 707 g.

Mulle pyytämättä kipatut langat 707 g

Kulutettu lankaa 2014 tähän mennessä: 1004 g.

Muu lankaliikenne 2014 tähän mennessä: 707 g.

 

Maaliskuussa neulottua 233  g.

Brucie-sukat 89 g.

Ruma kaulahärpäke 144 g.

Maaliskuun muu lankaliikenne 0 g.

Kulutettu lankaa 2014 tähän mennessä:  1237 g.

Muu lankaliikenne 2014 tähän mennessä: 707 g.

Maaliskuun lopulla into lopahti ja olen neulonut muutaman viikon aikana todella vähän. Nyt pikkuhiljaa rupeaa vähän taas neulotuttamaan.

Esittelemättä siis:

Mario-myssy jo tammikuulta, ihan helppo ja nopea raitamyssy, johon lopulta laitoin tupsunkin. Myssy 41 g ja tupsu 21 g. Betsey-huivista jääneet ONION Knit Tussah silkit. Puikot 4 mm.

 

20140420-141201.jpg

Kissalapaset puikot 3,5 mm, Gjestalin Maijaa ja jotain valkoista saman paksuista. Esikoiselle synttärilahjaksi (21 v). En punninnut, tai jos punnitsin, en merkinnyt muistiin. Huokaus. Arvioidaan 65 g. Kivat tehdä, vähän työläät, mutta ei liian.

20140420-141521.jpg 20140420-141544.jpg 20140420-141456.jpg

Bruciet. Sock Madness 8 -kilpailun ensimmäisen kierroksen sukat. 2,5 mm puikot, paitsi kireimmässä pintaneuleessa 3 mm. Ihan kivat. Itse värjäämä lanka, jossa kokeilin tummentamista mustalla silkkivärillä. Ei juu. Irtoaa tummaa väriä. 89 g.

20140420-141633.jpg 20140420-141613.jpg

Kaulahärpäke. Akryylilangan hävitystä. Korinpohjaneule, 3×3. 36 s. Neulotaan kunnes lanka loppuu, yhdistetään renkaaksi. 144 g. Puikot 4,5 mm. Lanka jotain Novitaa.

20140420-141415.jpg

Josko rupeaisi taas olemaan neuleintoa ja tekisi mieli tännekin kirjoitella? Katsotaan. Jotenkin olen siirtynyt blogimaailmasta enempi Ravelryyn…

Mainokset

Parit sukat

Normaali

Viime vuonna aloitettuja parit valmiit sukat.

Ensin valmistui hauskat jämälankavillasukkajoulukalenterisukat. (Hih, sanahirviö.) Näistä lapset tykkäsi. Vaikka tein pohjelisäykset niin, että olisi menneet mulle itselleni hyvin, annoin nämä Kuopukselle, kun hän niin nätisti pyysi ja halusi juuri varresta löröt sukat.

005

Nämä neulottiin kärjestä aloittaen ja joka päivä joulukalenteriaikaan tuli ohje millä jämälangalla tehdään raitaa – tyyliin kännykkäsi väri, ensimmäisen vastaantulijan paidan väri, jne. Kantapää tehtiin apulanka purkaen jälkikäteen. Varren ohjeessa oli lisäyksiä joka 4. krs, itse tein joka 6. krs. Silmukkamäärä kärkilisäysten jälkeen sukan terässä ja nilkan alaosassa 64 s ja yläreunassa 86 s. Lankaa meni 2,5 mm puikoilla yhteensä 99 g. Kantapää oli hauska uutuus kokeilla, mutta piti oikein neuvoa Kuopusta, että se pitää pukea eli asetella paikalleen.

Nämä oli SSH- eli Suuri SukkaHaastesukat joulukuulle.

004

Jäi himo tehdä jämäraitasukkia.

Shurtugal-sukat olen tehnyt ennenkin. Nyt tein itsellenikin sellaiset. Tai kuka lie lopulta ottaa käyttöön.

009

Tein ihanilla, mahtavilla, parhailla, huipuilla, uusilla Catbonz-hiilikuitusukkapuikoilla, koko 2 mm. Nautinto! Kiva on lankakin, ja tietysti oranssi. Lanitium ex Machina, kimallesukkalanka, väri Hot Panda, menekki 97 g.

008

Tein näitä aika kauan, en yhtään tiedä miksi.

007

SSH loppui, se oli vain viime vuoden. Nyt alkoi Suuri AsusteHaaste, SAH. Siinäkin on erilaisia haasteita kuukausittain. Olenkin aloittanut itselleni huivia samalla ohjeella millä tein mummullekin. Yksivärinen osuus on jo valmis, raidat puuttuu. Siinäkin on miellyttävä lanka…

Tikulla silmään

Normaali

Vanhojen muistelua, kun en ole jaksanutviitsinyt kirjoitella mitään. Tänään vastustin laiskuutta, ja tartuin toimeen. Ensinnäkin päättelin paljon langanpäitä…

002

ja sitten punnitsin neuleita, kuvasin, kirjasin Ravelryyn, osan pakkasin ja postitin. Nyt voin ahkeruuden huipentumana (heh) kirjoittaa vanhoja asioita vielä tännekin. Aika on todella kulunut niin, että en kirjoittanut marraskuussa blogiin ollenkaan. Siispä aloitan LOKAkuun saldolla. (Jonka, kuten melkein koko blogikirjoituksen, saankin kirjoittaa uudelleen, kun kone on  niin vanha ja täynnä tavaraa, että selain kaatui ja menetin kaiken jo kerran kirjoittamani.)

***********

Lokakuussa valmistunutta 712 g, josta varastoneulontaa  n. 150 g.

Urhot 125 g

Apinasukat 96 g

Kantoliinasukat 70 g

Yhden palmikon sukat 139 g

Melkein mustasukkaiset sukat 201 g

Omat kuplalapaset 81 g

Lisäksi neulottu muiden langoista 413 g

Quintessence II -sukat 132 g

Varpaista varteen sukat 137 g

Vielä yhdet tilaussukat 144 g

Lokakuun muu lankaliikenne +1 100 g

Maijaa tilkkupeittoa ja sukkia varten 250 g

Smartia kirjoneulesukkiin 50 g

Jannea tilaussukkiin 200 g

Lang yarnsia Kerästä 500 g

Karismaa Lankaideasta 100 g

2013 tähän mennessä neulottu 4 389 g

Lisäksi neulottu muiden langoista 413 g

2013 tähän mennessä muu lankaliikenne + 1 434 g.

*********************

Nyt sitten viimeistään ne, jotka jotenkin luulevat saavansa multa neulotun joululahjan, menevät muualle ja tulevat tänne blogiin vasta joulun jälkeen.

.

.

.

.

.

NO, menkääs.

.

.

. (isoja ihmisiä pitää odottaa)

.

.

.

Menittekö? Ok.

Neuloin (marraskuussa) lahjamietteissä pipon, mutta sen annan lahjaksi vain, jos ehdinviitsinjaksan tehdä kaksi muutakin pipoa. Koska kolme lasta.

018

Ohje on Ravelryssä, Brambles Beret. Lanka Lang Yarns Fantomas Superwash 48 g, puikot 3 ja 3,5 mm. Tuli aika pieni. Ohut lanka ja niin pois päin.

019

Sitten käynnistin lapastehtaan. Kuplalapasethan oli jo itselle neulottuina ja ostin pipolankojen kanssa yhtäaikaa Kerästä myös lapaslankaa.

Marraskuussa valmistui kahdet, joulukuussa kolmannet kuplat. Nämä on vihdoin paketoituina odottamassa aattoa.

011 010 009

Kupla, ohje myös ilman ravelrytunnuksia. Kaikissa puikot 4 mm, ohjeen mukaan neulottu, jopa yhtä paljon kuplarivejä. Kaikissa peukuissa 16 s ja 17 krs ennen kavennuksia. Lanka on Lang Yarns Touring. Vihreä-valkoiset 82 g, violetti-valkoiset 83 g ja mustavalkoiset 87 g.

016 015 014 013 012

Mies saa ostolahjan, ja näiden ylläolevien lisäksi en anna muita neulelahjoja kuin äidille ja miehelleen sukat. Äiti saa jo aiemmin tänä vuonna neulotut

20130903-154926.jpg

ja miehelleen neuloin tässä joulukuun puolella perussukat kärjestä aloittaen, 52 s, seitsemän veljestä 136 g, puikot 3,5 mm, Wendy Knitsin kantapää.

021

***********

Marraskuussa valmistunutta 213 g, josta varastoneulontaa 0 g.

Brambles Beret 48 g

2 * kuplalapaset yht. 165 g

Marraskuun muu lankaliikenne +1 000 g

Messuostoksia:

Ohutta sukkalankaa värjättäväksi 600 g

Roosa nauha -sukkalankaa 200 g

Muuta värillistä sukkalankaa 200 g

2013 tähän mennessä neulottu 4 602 g

Lisäksi neulottu muiden langoista 413 g

2013 tähän mennessä muu lankaliikenne + 2 434 g.

*********************

Tässä loppuvuodesta on vähän lähtenyt lapasesta tämä langanosto. Loka-marras-joulukuussa noin kilo per kuukausi ellen vielä joulukuussa osta lisää. Positiivista on, että olen enimmäkseen heittänyt ne heti puikoille.

Lankamaailmassa kävin maanantaina, ihan asialla. Mummuni täyttää jouluaattona 90 v, ja juhlimme sitä suvun kesken 28.12. Haluan tahdä Betsey-huivin. Hain siis siihen lankaa. Sain ohjeen lahjaksi. Sain lahjaksi myös kivan hameohjeen, ja kun mulla on uudet pitkät talvisaappaat ja olen tykästynyt talvihameilemaan, halusin ostaa myös hamelangat. Kolmantena ajatuksena oli, että jos on oikein kivaa lankaa, josta tehdä itsellekin Betsey, ostan. Tadaa, ostin juuri ne langat!

Villeä on 450 g, bambu-puuvillaa hameeseen 500 g ja omaa huivilankaa 250 g.

Mummun huivi on tulollaan.

006

Mulla on sama joulukalenteri kuin monella neulojalla. Yhdessä blogissa on päivittäin vinkki mitä jämälankaa sukkiin laitetaan. Mulla tässä menossa:

008

Mielessä on vaikka mitä painavaa ja harmia, mutta en voi kertoa. Ei silloin voi, kun se koskee muita ihmisiä. Sanonpa vain, että on ollut aika raskasta eikä helpotusta vielä näy.

Elukat voi hyvin. Misha kasvaa, on jo yli kolmikiloinen roikaletyttö. Willem on laiha poika. Loppukuvaksi voisin laittaa Mishan matkalaukussa.

005

Kuplamanian alku

Normaali

Tämän syksyn hitti neulemaailmassa taisivat olla Kuplalapaset. Tahdoin minäkin ne neuloa, ja taidanpa tehdä näitä lisääkin. Hauskat! Nämä ensimmäiset on itselle.

005

Lanka on Drops Karisma, menekki yhteensä 81 g, oranssia meni enemmän.

003

Vähän nämä kiertää, Peukku vaikea saada asettumaan ihan reunaan, vaikka siihen se on tehty.

 

004

Ohjeen mukaiset silmukat ja kuplarivimäärät. Peukalossa 17 krs ja kavennukset. Puikot 4 mm. Ohje täällä.

Kuplat muodostuvat hauskasti niin, että neulotaan yksivärisiä raitoja, ja oranssin raidan jälkeisellä ruskealla kerroksella aina välillä tiputetaan oranssit silmukat ja neulotaan alempi ruskea yhteen niiden lankojen kanssa. Sekavaa? Blogikirjoituksessa se on näytetty kuvin.

006

Sukkasato on loppumassa huomenna. Sain tänään valmiiksi ja annettua eteenpäin viimeiset tilatut sukat.

001

Kolmen ja puolen sukkapuikoilla ihan 52 s perussukat, Novita 7 veljestä Nostalgiaa 144 g. Koko 42.

Nämä siis menivät samaan perheeseen:

002

Nyt käynnistyy joululahjatehdas, joten ne jotka odottavat minulta joululahjayllätystä, tervetuloa blogiini taas joulun jälkeen!

Muuta: Läheisistä on usein huolta. Niin nytkin. Olen onnellisessa asemassa, että en oireile masennusta enää. Jaksan, vaikka asiat ovat rankkoja.

 

 

 

Paksuja sukkia

Normaali

Ei ole teini vieläkään tyhjentänyt huonetta kokonaan. En pääse maalamaan ja muuttamaan.

Minä neulon, neulon, neulon. Tekee mieli lapastella. Siksi tahdoin rykäistä tilaussukat valmiiksi. Yhdet sain tehdyksi, yhdet olisi vielä.

028

Yhden palmikon sukat. Muutettu sopimaan paksummalle langalle. 52 s varressa, 54 lavasssa. Kolmen ja puolen pyörö, kaksi kerrallaan looppaamalla. Gjestalin Jannea meni 139 g. Nämä sukat ovat SSH13-lokakuun toiset sukat ja menevät myös Sukkasatoon. Tilaussukat, uusi omistaja joogaopettajani.

027

Lankalaatikoita järjestäessä löysin (oletettavasti) seiskaveikkaa mustana, jämälankasukkiin, jotka olivat kesken, koska edellinen jämä loppui. Eipä kauaa nokka tuhissut, kun tikuttelin nämä perussukat loppuun.

029

Nämä on niitä surullisia KYH-sukkia. Siis surullisia, kun en ehtinytjaksanutviitsinyt tehdä kesällä valmiiksi, vaan kaappi on vieläkin väärällään pieniä aloituksia. (10 sellaista aloitusta on vieläkin, yhden niistä aion purkaa. Sitten on yksi keskeneräinen sukka Kyhiä edeltävältä ajalta.) Nämä raitasukat ovat Novitan Seitsemän veljestä (musta) ja Novitan Jussi (vaaleanpunainen, loppui toisessa kärjessä kesken), yhteismenekki 102 g. Puikot oli 3 mm, koko noin 39.

Kävin lankakaupassa. Ei ollut sitä mitä menin hakemaan. Kummasti silti ostin Lankaideasta 100 g Karismaa (niistä pian, valmistuu tänään) ja 500 g asustelankoja Kerästä. Tuosta puolen kilon satsista pitäisi joulutonttujen kanssa valmistaa ainakin kolme pipoa ja kolme paria lapasia.

Siis olisi vielä yhdet tilaussukat tekemättä. Pah. Ei huvita. Toisaalta jos oikein pinnistäisi, voisi saada ne tehdyiksi vielä lokakuussa, kun on Sukkasato. Sitten voisi rallatellen tehdä muuta. Karisma oli tosiaan jo pakko ottaa välipalaneuleeksi, helpotti ihmeesti kun sai tehdä mitä tahtoo ja miten tahtoo. En kyllä vähään aikaan neulo tilauksesta.

Willem-koiralla oli kennelyskä. Toipilas on vielä, raukkaparka, mutta ei enää yski. Kennelyskähän on koirien flunssatauti. Willemillä oli niin kova yskä, että luulin sillä olevan jotain jumissa kurkussa, oksenteli pari vuorokautta limaa runsaasti. Annoin jopa röntgenkuvata, kun en ollut varma, onko kurkussa jotain. Rahalla sai mielenrauhaa. Kennelyskä ei ole vaarallinen, mutta jälkitaudit voivat olla. Onneksi ei tullut mitään. Pari viikkoa pitää pysyä poissa agilitystä ja muualta muiden koirien luota. Eipä tuolla reppanalla ollut voimiakaan muutamaan päivään. Varovaisesti nostamme lenkkimäärät pikkuhiljaa normaaleiksi. Ihan pahimmat päivät käytiin vain pikkupissikävelyillä.

Mua huvittaa nyt painua neulomaan ennen kuin on pakko tehdä lasagne. En isommin välitä ruuanlaitosta, mutta ruokaa rakastan.

 

Laiskottaa

Normaali

Semmoinen ihme on tapahtunut, ettei mua huvita neuloa sukkia! Teen sitä silti, koska tilattuja sukkia on kahdet vielä tekemättä. Joogaopettajalle vielä toiset valkoiset ja Nostalgia-perheeseen yhdet 42 numeroiset puuttuu. Muuten mulla on halu tehdä vain yhdet apinasukat lisää, ja sitten mieli karkaileekin jo lapasten ja myssyjen pariin.

Yhdet tilaussukat siis on taas valmiit. 45 kokoa.

004

Novita Seitsemän veljestä Nostalgia, menekki 137 g. Kärjestä varteen, magic loop kaksi kerrallaan, perussukkaa 52 silmukalla. Puikko 3 mm, varren sileästä lähtien 3,5 mm. Tylsät, mutta toiminevat tilaukseen.

Haluaisin, että remontti olisi jo valmis. Tiistaina Kuopus aloitti muuttamaan vastamaalattuun huoneeseensa, mutta pikkuhuone ei ole vieläkään tyhjä maalausta varten. Tahtoisin jo levietellä käsityötarvikkeeni paremmin saataville, nyt ne ovat vaatehuoneen nurkassa sotkuisesti.

Lankalaatikoitani järjestelin eilen. Olenhan ollut maltillinen lankaostoksissani parisen vuotta. Nyt on tilanne se, että jos ei oteta lukuun lankoja, jotka ovat aloitetuissa töissä, mulla on yksi kiva paidallinen lankaa, osittain purettuja dropsin alpakoita noin tunikan verran, muutama huivilanka, kivaa sukkalankaa puolisen kiloa tai vähän yli. Loput langat on kummallisia, jämiä, yksittäiskeriä, miksi-olen-tuon-joskus-ostanut-lankoja. Mitä mä niistä teen? Ehkä sekalankakirjavahartiahuivin tai torkkupeiton? Lukuisia (rumansävyisiäkin) jämäraitasukkia ja -lapasia?

Olin jo asennoitunut ostamaan vähän kivoja, uusia lankoja. Odotin kärsimättömästi Neulojien yötä, kymmenien lankakauppiaiden kaupanpäällisiä, arpajaisia, alennuksia. Sitten menin jotenkin sekaisin viikonpäivissä tai jotain, ja missasin koko eventin. Ohi meni! Olin koko eilisen tosi pahalla tuulella tuon takia. Nyt odottelen sitten the Käsityömessuja eli näitä Tampereen messuja. Noin kuukauden päästä… Mutta ei siellä ole sellaisia tarjouksia sitten.

Koitan mä vieläkin vajuuttaa tuota varastoa. Ehkä sieltä jonkin pipon tai lapaset saisi aikaan. Ehkä. Ehkä.

Koira joutuu huomenna eläinlääkäriin. Kissa, aksolotli ja viljakäärme voivat hyvin. Loppukuvaksi Yusuf-käärme, joka muutti toistaiseksi takaisin tänne, kun Esikoisen kämpässä on ahdasta.

Yusuf

Yusuf

Väriä elämään

Normaali

Ollaan Kuopuksen kanssa touhuttu, kun on enemmän tilaa ja vähemmän tavaraa talossa. Keskilapsen entisestä tulee Kuopuksen nykyinen huone. Poistettiin kahteen likkaan tapetit, maalattiin (kerros pohjamaalia, kaksi kerrosta värejä) ja johan on hienoa. Jotain pientä sisustustarviketta haettiin Ikeasta. Vähänks me ollaan ahkeria! Vielä kun pienempi lastenhuone tyhjenee Kuopuksen toimesta käsin päin, maalaamme myös sen – ja mä saan ns. käsityöhuoneen! Jes!

Hyvin vähän olen ehtinyt sitten neulomaan, mutta yhdet tilatut sukat kyllä. Ne menee SSH:hon lokakuun haasteeseen, jossa piti olla Kahelit-keskusteluryhmäläisen suunnittelema ohje. Nyt on TiiQ:n Quintessence II. Koko on 40. lankana Seitsemän veljestä Nostalgia, 132 g. Puikko 3 mm pyörö.

003

Mallin mielekkyys auttoi saamaan nopeasti valmista. Silti aloitin seuraavat sukat sileällä. Niistä sitten myöhemmin. Tässä vielä mallineuletta.

004

Nää on samalla toisen kierroksen aakkoshaasteen Q. Pitää vielä tarkistaa, mutta sieltä taitaa puuttua Y, Å ja Ä enää. Noihin ääkkösiin ei oikein löydy ohjeita. Onko vinkkejä? (Yukon leaves sukat on aluillaan, ei nyt ole ollut aikaa / insipiraatiota niitä varten.

Nyt lähden heittämään Kuopuksen yökylään Keskilapselle. Keskilapsi kun vei PS3;n mennessään, niin on kiva, että voi mennä syyslomalla edes veljelle vähän pelailemaan. (Voisin olla kiinnostunut käytetystä pleikkarista. Tahtooko joku myydä?)