Tag Archives: Ufot

Pääsiäisyllätysmunat ja muuta

Normaali

Tunnustan saaneeni paljon vaikutteita ja insipiraatiota näistä kahdesta blogista: Scaritsan villat ja Kaardemumman talo.

Olen lankalakossa. Lankalauantaina päätin nauttia niistä langoista, joita mulla on. Otin fingering-jämäpussini. Jaoin suurimman osan langoista kasoihin ja kerin melkein samanlaisiksi kahdeksi keräksi kunkin kasan vaakaa apuna käyttäen. Mun yllätyspääsiäismunat! Tosi kivaa.

225

Siinä on

  • (oranssi-pinkki-)punaiset
  • siniset
  • (kelta-sekalais-)ruskeat
  • (harmaa-)mustavalkoiset

Nyt voin tehdä jämissukkia! Noista tulis pari kustakin väristä, mutta haluan raidoittaa. Keskenään tulis aika rajuja, saas nähdä viitsinkö. Ekaan pariin otin yksiväristä vaaleata tico ticoa pariksi, ihan iskemättömän kerän. Punaiset on siis puikolla. Nau-tin-nol-lis-ta.

Pakkoneuloosi. Ainoa selitykseni.

Olen myös neulonut hullun lailla. Päätin, että noita sukkia en aloita ennen kuin on yksi ufo selätettynä. Ensin ajattelin, että kirahvikauluri valmistuu pääsiäislomalla. Sitten sain päähänpinttymän, että maaliskuun puolella valmiiksi. Vaati aika paljon silmukoita, mutta tässä on, valmis neule.

228

Puikot 4 mm. Dropsin Limaa 327 g. Onteloneuleinen Kirahvintäplähuivi.

232

Kerroksella 220 + 220 silmukkaa… Tää oli tosi kuuma neulottava, lämmitti sylissä melkein tuskaksi asti. Kevättä kohti kevyemmin neulein…

Sitten se maaliskuun saldo.

Maaliskuussa valmistunutta  623 g (josta uutta varastoneulontaa  623 g):

Sinikirjosukat 123 g

Ingel-sukat 70 g

Kahdet junasukat 28 + 28 g

Hautajaishuivi 47 g

Kirahvikauluri 327 g

Muu lankaliikenne: myyty 200 g ja lahjoitettu 363 g -> -563 g

2013 tähän mennessä neulottu 1 997 g

2013 tähän mennessä muu lankaliikenne – 1 620 g.

Lankalakko pitää. Tavoitteeseen matkaa 1 558 g, sitten voi hillitysti ostaa lankaa, jos tekee mieli. On kyllä oikeastaan mukavaa neuloa olemassa  olevista langoista. Kuten postauksen alussa mainitsin, olen nauttinut jämälangoistani.

Tässä kirjoituksessa ei ollut yhtään aprillipilaa. Totta joka sana.

Kauluri ja joulukuun saldo

Normaali
Tilauskauluri

Tilauskauluri

Victorian Neck Cosy. Lankana 115 g Cascade Heritage 150. Puikot 3,5 mm ja kolme päivää runsasta neulontaa joululomalla. Kuorotoveri pyysi ensin, että tekisin jonkin huivin. Pari viikkoa mietittyään sanoikin, että iso kauluri, korkea, värinä vaikka sammalenvihreä. Toivottavasti tämä kelpaa, on aina niin jännittävää (melkein vähän hermostuttavaa) neuloa tilauksesta.

Se oli viimeinen joulukuinen valmistunut käsityö. Nyt voi katsahtaa taaksepäin, mitä kaikkea joulukuussa tein.

 

Joulukuun saldo 626 g (josta varastoneulontaa 451 g)

Miesten afrikkaraitaiset sukat 76 g

Kalajokisukat 77 g

Seiskajämäsukat 136 g

Mehuvärisukat 68 g

Pöwwölapaset 60 g

Tuplalumihiutaleet 94 g

Tilauskauluri 115 g

 

Joulukuun lankaliikenne 0 g!

 

LANKASALDO 1.1. 2008 12 569 g

LANKASALDO 1.1. 2009 19 287 g

LANKASALDO 1.1. 2010 14 734 g

LANKASALDO 1.1. 2011 15 868 g

LANKASALDO 1.1. 2012  16 127 g

 

 

2012 valmistunut 5 809 g

(josta varastoneulonta-KAL 2 605 g)

2012 muu lankaliikenne 4 857 g

=> LANKASALDO 1.1.1013 15 175 g

Siis viime vuonna neuloin alle 6 kg lankaa ja ostin (miinus lahjoitetut tms) melkein 5 kg. Tänä vuonna yritän olla hankkimatta uutta juuri yhtään. Neulon sitä mitä on, kunnes pääsen alle 10 kg varastoon, sitten voin höllätä. Toinen suunnitelma uudelle vuodelle näin käsitöiden suhteen on, että teen jotain kotona lojuville keskeneräisille. Koitanpa muistella mitä on.

  1. Ufoutunut puuvillainen päiväpeittovirkkuu. Aloitettu 15.3.2011. En tiedä mikä on tämän kohtalo.
  2. Ufoutunut räsymattomekko Dropsin alpakasta. Liian iso, ohje hukassa. Pitäisi purkaa. Harmittaa, että olen pätkinyt kovasti lankoja.
  3. Ehkä helmikuussa 2012 aloitetut kirjoneulelapaset. Puikko irronnut, en muista missä kohdassa olen ohjeessa. Nämä voisi tehdä, tulisi kivat. En yhtään tiedä miksi ufoutui.
  4. Heksapuffat, ei ole tarkoituskaan tehdä kuin joskus, mutta näitä voisi tehdä lisää. Jos sängynpäätykoristeeksi? Aloitettu 30.8.2012 ja vain muutamia puffia valmiina.
  5. Kaksi keskeneräistä ei-ufoa jäi joulukuulta kesken. Mysteerisukat. Näissä on molemmissa varsi menossa. Kirjoneuletta. Kiva työ, vaatii vain keskittymistä ja mielellään pöydän ääressä neulomista.
  6. Toinen keskeneräinen on aloitettu vasta 28.12.2012. Kirahvintäplähuivi onteloneuletta. Ihan tolkuttoman hidasta. Silmukoita 220+220.

Vuosi vaihtui. Sain olla tätilässä. Olemme viettäneet tosi monta vuodenvaihdetta yhdessä, nyt taas parin vuoden tauon jälkeen. Kyllä miellyttäviä ihmisiä on ilo tavata. Lapset tapasivat omia kavereitaan, Kuopuksella oli pari yökyläläistäkin.

Taidan mennä pohtimaan mennyttä vuotta ja suunnittelemaan tulevaa. Muut kuin käsitöihin liittyvät tavoitteet on vielä miettimättä.

Miettimättäkin tiedän millainen perhe mulla tänä alkaneena vuonna on: Esikoinen kirjoittaa ylioppilaaksi, Keskilapsi tulee täysi-ikäiseksi ja Kuopuksesta tulee oikea teini. Yksityiskohdat selviävät kun eletään eteenpäin. Puoliso toivottavasti pysyy…