Tag Archives: Vappu

R.I.P. Vappu

Normaali

Juhlista selvittiin iloisesti. Uskaltaudun näyttämään näiden kasvot, kun kerran naamakirjassakin sai jakaa. Mun lapset… Ne on ihania, upeita, lahjakkaita ja älykkäitä. Kaikki.

Keskilapsi, Esikoinen, Kuopus

Keskilapsi, Esikoinen, Kuopus

Menköön samaan rahaan aikuisetkin.

 

Puoliso, Esikoinen, Oranssi

Puoliso, Esikoinen, Oranssi

Iloisten ylioppilaskuulumisten lisäksi minulla on murhetta ja surua, taas. Juhlien valmistelupäivänä tai jo edellisenä yönä oli pikkukoiramme Vappu sairaana. Söi torstaina bioroskia, ainakin kypsiä possunluita, jotka on teräviä ja vaarallisia. Perjantaina oli aamusta heikkona, vein eläinlääkäriin. Raukkaparka oli jo oksentanut vedetkin, oli ihan huonossa kunnossa. Paksussasuolessa oli tukos ja ohutsuoli niin kaasuuntunut, että sitten ennen kuin ehdittiin leikkaamaan, kramppasi niin kivuliaasti että eutanasia oli ainut vaihtoehto. Oli pakko päästää reppana pois. Seitsemänvuotiaana kuoli. Voitte arvata, että olen itkenyt. Multa meni pusutyttö ja harrastuskaveri, tassuterapeutti ja sylinlämmittäjä. Levätköön nyt rauhassa ja nauttikoon vapaudesta sateenkaarisillalla.

Seuraavat kuvat ovat terapeuttini ottamia, sain voimaannuttavan valokuvauksen. Se oli ihana kokemus.

Hanna Taikatuuli 20.5.2013 169 Hanna Taikatuuli 20.5.2013 173 Hanna Taikatuuli 20.5.2013 186

Mainokset

Ingel

Normaali

Lahtelainen neuloja teki perinnepitsisen sukkaohjeen ja pyysi testineulojia. Nyt ohje on jo julkaistukin, Ravelryssä. (Jokaisen neulojan ja virkkaajan kannattaa rekisteröityä sinne. Se on aarreaitta!)

009

Lanka on mulla ohuempaa kuin ohjeessa. Handun sukkalankaa. Ohje toimi suoraan käytettynä tähän oikein mallikkaasti, pitsi on niin joustavaa. Sitäpaitsi olen tehnyt pitkän aikaa pikkaisen isoja sukkia, nyt tuli passelit, vaikka kerroksetkin on ohjeen 37 koon mukaan ja kuten kuvasta näkyy, menee mun 40 koon jalkaan ihan ok.

006

Neuloin 2,5 mm sukkapuikoilla ja lankaa meni 70 g.

004

Kuvausapulainen on sukan kunnolliseksi todennut.

007

Mallineule oli helppo ja vei neuletta sopivan jouhevasti eteenpäin. Ohje on todella hyvin kirjoitettu ja selkeä.

003

Nämä Ingel-sukat on suuressa sukkahaasteessa toinen maaliskuinen. Se ihkulanka, vaikka ohjeen pitsin perusteella menisi perinnesukaksikin.

001

Olen nyt saanut tämän vuoden puolella valmiiksi kahdeksan paria sukkia, joista kuusi on mennyt SSH13-haasteeseen. Nyt on puikoilla harvinaisesti kaksi pitsihuivia yhtä aikaa, joten niitä neulon vähän aikaa.

010

Olen lomallani monena päivänä saanut nauttia auringonpaisteisista kävelyistä Näsijärvellä koiriem kanssa. On se vaan mukavaa, kun ei palele, aurinko porottaa ja muut ihmiset ovat näkyvissä ja niin kaukana, että äksynkin nartun voi päästää irralleen riehumaan (enkä tässä viittaa itseeni).

71928_10151533976699066_527766324_n

Ai niin. Kuopus osti viiksiteippiä. 🙂

011

Aika hienot pöllösukat

Normaali

Esikoinen täytti perjantaina jo 20 vuotta. Sai (taas) lahjasukat. Nämä Owliet, joita tein SSH13-haasteena helmikuulle. Näissä on siis helmiä.

Owliet sivusta

Owliet sivusta

Owliet edestä

Owliet edestä

Kuvat ei sitten kerro totuutta langasta. Jaloissa räpsityt piti ottaakin nopeasti, Kuopuksen jaloilla oli kai kiire pois. (Mistä kärsivällisiä neulekuvausmalleja saisi, kun synnyttämällä ei?)

Owliet jalassa

Owliet jalassa

Pöllähtäneet

Pöllähtäneet

Muistiinpanoissa puikot on 2,5 mm ja 2,75 mm. Olisinko sitten tehnyt alkuresorin ohuemmilla, en enää muista. Tikuttelin näitä muiden projektien ohessa aika kauan. Lanka Araucania Ranco Multy, 101 g. Riittoisa vyyhti, ihan pienet hituset jäi. Ohjeen mukaan tehty paitsi varpaiden kohdalla.

Pääasia taas: saaja hyväksyi.

Kesken on erilaisiin neulomishimoihin erilaisia neuleita.

On ohutta pitsihuivia

Harunin alku

Harunin alku

– ja paksuhkoa (Vuorelman Veto) sukkaa. SSH13 maaliskuun haasteet on joko ihkulankasukat tai perinnesukat. Nää koittaa olla ainakin perinteisen tyyliset.

Kirjosukan varsi

Kirjosukan varsi

Ai niin, kuukausi vaihtui. Saldontynkää…

Tammikuussa valmistunutta 809 g (josta uutta varastoneulontaa 809 g):

Purtti-paita 413 g

Verso-sukat 97 g

Valoa varjoihin -huivi 102 g

Jämälankasukat 96 g

Pöllösukat 101 g

Muu lankaliikenne: myyty 1 057 g!

2013 tähän mennessä neulottu 1 374 g

2013 tähän mennessä muu lankaliikenne – 1 057 g.

Lankalakko siis pitää. On kyllä rahatkin niin finaalissa, että pakkokin. Jos laskut pitää paikkaansa, lakkoa tarvitaan vielä  2 744 g kulutus varastosta, että saisin (hillitysti) ostaa lisää. Onnistuu!

Koko eilisen, 12 tuntia, olin agilitykisoissa talkoilemassa. Johan siinä tuli omia höpönassuja ikävä. Tässä kuva tämänpäiväiseltä ulkoilulta.

Koiranmussukkaiset

Koiranmussukkaiset

Meillä on perinne, että lasten synttäreinä mennään päivänsankarille passaavaan ravintolaan syömään. Ei yleensä kalliisti, vaan kivasti. Perjantaina Esikoisella oli omien kaverien kanssa bileet, mutta tänään menemme syömään, kohta…

Mennyttä ja meneillään

Normaali

Taisi löytyä se jo aiemmin hukattu kameran laturi, ja viimesittäin hukattu on yhä piilossa. Ehkä. Pääasia, että on laturi jota voi käyttää. Pokkarilla kuvaaminen näissä valo-olosuhteissa olemattomin taidoin ja hermoin on kyllä arsesta, mutta silti tykkään, että neuleista on jotain kuvallista dokumenttia.

Näyttämättä on valmistuneista Tiilimuurisukat ja pitsihuivi My Heaven.

Sukat on osa SSH-projektia. Tammikuun toinen haaste, tehdä sukat, joista ei Ravelryssä ole paljoa projekteja. 11 näkyy nyt olevan.

Tiilimuurit edestä

Kakkosen puikot. Väri luonnossa hyvin kaunis poltettu oranssi tai tiilenpunainen, kuten aiheeseen sopii. (Olen vähän huono kuvailemaan värejä sanallisesti. Nautin tästä väristä kuitenkin.)

Tiilimuurit pohjat vastakkain

Puikot oli 2 mm pyöröt, magic loop tällä kertaa yksi sukka kerrallaan. Araucania Rancoa 88 g. Ihan nautittava projekti, kesti vain yllättävän kauan, kun tein todella innokkaasti saman aikaisesti pitsihuivia.

Tiilimuuri sivusta

Aika näyttää pidänkö nämä itse vai en. Koko on noin 40.

Littanat tiilimuurit

Sinne ne meni laatikkoon. Josta muuten sain siirrettyä osan vanhoista tekeleistä kuorolaisille. Aika tavaran kaupitsee.

Tyhjä tiilimuurin varsi

Pitsihuiveja olisi tarkoitus saada valmiiksi ainakin kolme tänä keväänä. Ensimmäinen on siis neulottu, odottelee inspiraatiota (tai niskasta ottamista), että pääsisi pingottumaan kauniiksi ja pitsin näköiseksi. On vielä onneton ruttu. Niinhän pitsihuivit on, ennen kuin ne kastellaan ja kiskotaan nuppineulojen avulla kireäksi esim. patjaan kiinni ja annetaan kuivua.

Pingottamaton My Heaven

Pingottamaton My Heaven

SSeuraava kuvakin on toivottavasti aidomman värinen. Se on ihan haalea vihertävä pastelli, Dropsin Lacea 75 g. Puikot oli 3 mm pitsissä ja 3.5 mm yläosan ainaoikeassa.

Itse tahdon seurata kuukausineulomukset ja langankulutukset. Siispä sitä sitten.

Tammikuussa valmistunutta 565 g (josta uutta varastoneulontaa 565 g):

 

Peittotilkut 40 + 40 g

Winchief-pipo62 g

Testineulontapipo 56 g

Mysteerisukat 104 g

Raggegarnsukat 100 g

My Heaven -pitsihuivi 75 g

Tiilimuurisukat 88 g

Muu lankaliikenne: 0 g!

Oman tavoitteen mukaan on siis vähennettävä lankavarastoa yli 4 610 g ennen kuin saan ostaa lankaa.

Toinen tavoite tälle vuodelle on hävittää ufot. Olen onnistunut purkamaan Dropsin Alpakasta ufoutuneen räsymattomekkoni. Heksagoneja en ole jatkanut, suunnittelin sitä sopivaksi kesähommaksi, puuvillaa kun on. Kerään voimia tarttuakseni keskeneräisiin tumppuihin. (Kyllä se siitä.)

Varsinaisia keskeneräisiä aktiivisemmin puikoilla on nyt:

Purtti, hihat aloitettu

Purtti, hihat aloitettu

Villatakki Kuopukselle. Miehusta neulottu kainaloihin ja hihat aloitettu. Edistyy nopeasti, paksu lanka ja puikot.

Owlie, alku, odottaa uusia helmiä

Owlie, alku, odottaa uusia helmiä

Helmikuun SSH-haastesukat. Haasteessa pitää neuloa sukat, joissa on helmiä. Ensin ostamani helmet olivat sellaisia, joiden reikä on liian pieni. Tilasin uusia ja odottelen niitä. Tämän neulominen olisi kaikista hauskinta, mutta odottelen siis tarvikkeita.

Kirahvikaulurin alkua

Kirahvikaulurin alkua

Oikeassa ufoutumisvaarassa on kirahvikauluri onteloneuleena. En ole ollenkaan varma, että käyttäisin tätä valmiina, eikä tämän neulominen ole kovin hauskaa. Käsityökorissa olkkarissa. Saatan neulaista valmiiksi tai sitten menee purkuun. Olen pitänyt ohjetta jonossa ja ostanut aikoja sitten langatkin ihan tätä varten, joten vähän on plääh-olo, kun ei nyt huvitakaan.

Mitäs muuta kuin neulomista? Lapset ramppaa sairaalassa, ei vakavaa, mutta mulla riittää kuskin ja seuralaisen hommaa. Työpaikalla on ollut muutto, pääsin lähelle (3 km) kotia ja sain oman toimistohuoneen. Terapia edistyy harppauksin, olen aika energinen. Koirat on välillä ihan mussukoita, välillä julmettuja riiviöitä. (Willemillä ehkä nyt se murrosiän alku ja Vappu nyt on kireä ja äreä bitch aina.) Laulaminen on ihanaa ja agility vaihtelevaa em. syistä. Yritän pinnistellä kotitöitä, että Puoliso jaksaisi mua seuraavatkin 25 vuotta (sen verran tuli kesällä täyteen). Pidän esim. kiinni tavoitteesta, että hävitän kotoa tavaraa (roskiin, lahjoituksiksi, uffin laatikkoon, mihin vaan) kolme pussillista kuukaudessa. Armahdin itseäni, aluksi tahti oli pussi viikossa. Nyt on tuo 3/kk ja kirjaan kalenteriin, että varmasti häviää.

Ulriikat on U

Normaali

Aakkoset etenee U:n verran ja V on hyvässä neulevauhdissa jo toisessa sukassa. W tulee olemaan huivi. Siihen on jo langat ja ohje katsottuina. Vaan sittenpä alkaa ongelmat! Mistäpä X, Y, Z, Å, Ä ja Ö? Osan niistä voin kuitata Novitan sukkalehden ohjeilla, jotka on nimetty aakkosten mukaan, mutta en nyt kaikkia tahtoisi.

Joka tapauksessa valmista on siis Ulrika-sukat. Tein niitä aika hitaasti. Nuo aiemmin esitellyt lastensukatkin on tehty siinä rinnalla.

Lankana Novitan Seitsemän Veljestä, väri punaruskea tai ruosteenruskea tai poltettu oranssi, miten sen nyt näkee, 116 g. Puikot oli 3 mm. Neuloessa oli tosi kapeat, ajattelin ettei mene kuin Kuopuksen isoon (40-) mutta kapeaan jalkaan. Pingotuksesta tuli ihan normaalilevyiset sukat. Niin se pingotus kannattaa!

Kantapäästäkin tykkäsin.

Nämä sukat meni heti kiertoon. Eräällä sukulaisella todettiin syöpä. Laitoin nämä sukat hänelle lohduksi.

Mitäs muuta? Käyn terapiassa ja kuorossa. Töissä puolipäiväisesti. Kivoja kamuja oon nähny myös koiralenkeillä metsässä.

”Pakollisia” koirakuvia. Yritin epätoivoisesti kuvata uudet pannat koirilla. Juu juu. Uudet nimikoidut hihnatkin on…

Pannat näkyy kun naamat ei.

Koiria kiinnostaa suuresti mm. syödä aroniamarjoja.