Tag Archives: Lahjaksi

Viime vuoden viimeiset vinkeet

Normaali

Ohhoh, aika rientää. Pipoista ei tullut kuvattua joulun jälkeen oikeita, kunnollisia kuvia. Harmi. Kuvasin salaa yöllä ennen paketointia nämä kaksi pipoa, jotka siis päätyivät lasten joululahjapaketteihin jo aikaisemmin neulotun yhden pipon lisäksi. Ja saihan lapset ne Kupla-lapasetkin.

005

Norby-myssy on livenä oikein kiva. Meni Kuopukselle. Fantomasia kului 73 g ja kolmosen puikoilla pistin menemään.

003

Keskimmäisen Waffle Hat samoilla puikoilla 65 g ja lankakin sama. Molemmat myssyt bongattu käytössä!

Itsekin sain ihania lahjoja. Mieheltä teatteriliput. Äidiltä ja mieheltään joogakortin. Kuopukselta tervasaippuan ja teetä. Keskilapselta teepannun. Esikoiselta kangasmaalilla koristellun kirjastokassin ja lankaa:

010

Joulu meni mukavasti koko perheen voimin omassa kodissa. Lapset oli sopuisia keskenään ja tyytyväisen oloisia sekä tarjoiluun että lahjoihinsa. Aika mukavaa, kun kersat on jo isoja. Ne on hienoja, mun lapset.

Yksi hieno ihminen on mun mummu, joka täytti 90 v. Tein lämpimän huivin lahjaksi, ja se sattui olemaan samaa värimaailmaa kuin päivänsankarin juhla-asu, joten päätyi käyttöön jo juhlassa. On aina ilo nähdä omatekemä neule käytössä.

Betsey

Huivi on Betsey, lanka Vinkig Ville, 277 g, puikot 7 mm. Erikoinen muoto, meinasin tehdä itsellekin, mutta tuo yläreuna.. Tosin, ei sitä hartioille puettuna huomannut, ja pysyi hyvin paikoillaan.

Ostin Betseyn langat yhtä aikaa kun lankaa omaa huivia ja hametta varten. Lankamaailmasta yhteensä 1 200 g.

Joulukuun lankaostokset

********************

Saldontynkää.

Joulukuussa valmistunutta 638 g, josta varastoneulontaa 136 g.

Kupla-lapaset 87 g

Perussukat 136 g

Betsey-huivi 277 g

Norby-pipo 73 g

Waffle Hat -pipo 65 g

Joulukuun muu lankaliikenne + 1 340 g

Viking Villeä 450 g (mummun Betseytä varten)

Onion Knit Tussah Silk 250 g (omaksi huiviksi?)

Bommix Bamboo 500 g (hameeksi)

lahjana saatu Pirtin Kehräämön ruskea 140 g

VUOSISALDO 2013

2013 omia lankoja neulottu 5 240 g

Lisäksi neulottu muiden langoista 413 g

2013 tähän mennessä muu lankaliikenne + 3 774 g.

LANKAVARASTO PIENENI 1 466 g! Oikea suunta!

****************

Neuleisiin liittyvät toiveet vuodelle 2014:

  • vähenevä suunta lankavarastoon
  • nauttia langoista ja neulomisesta
  • valmiiksi joka kuukausi joku keskeneräinen, jo vuonna 2013 tai aikaisemmin aloitettu työ
  • valmiiksi Keskilapsen virkattu peitto

Tärkeintä on tuo kakkoskohta: nauttia tästä harrastuksesta!!!

Lopuksi kuva bloggausapulaisesta.

001

Mainokset

Tikulla silmään

Normaali

Vanhojen muistelua, kun en ole jaksanutviitsinyt kirjoitella mitään. Tänään vastustin laiskuutta, ja tartuin toimeen. Ensinnäkin päättelin paljon langanpäitä…

002

ja sitten punnitsin neuleita, kuvasin, kirjasin Ravelryyn, osan pakkasin ja postitin. Nyt voin ahkeruuden huipentumana (heh) kirjoittaa vanhoja asioita vielä tännekin. Aika on todella kulunut niin, että en kirjoittanut marraskuussa blogiin ollenkaan. Siispä aloitan LOKAkuun saldolla. (Jonka, kuten melkein koko blogikirjoituksen, saankin kirjoittaa uudelleen, kun kone on  niin vanha ja täynnä tavaraa, että selain kaatui ja menetin kaiken jo kerran kirjoittamani.)

***********

Lokakuussa valmistunutta 712 g, josta varastoneulontaa  n. 150 g.

Urhot 125 g

Apinasukat 96 g

Kantoliinasukat 70 g

Yhden palmikon sukat 139 g

Melkein mustasukkaiset sukat 201 g

Omat kuplalapaset 81 g

Lisäksi neulottu muiden langoista 413 g

Quintessence II -sukat 132 g

Varpaista varteen sukat 137 g

Vielä yhdet tilaussukat 144 g

Lokakuun muu lankaliikenne +1 100 g

Maijaa tilkkupeittoa ja sukkia varten 250 g

Smartia kirjoneulesukkiin 50 g

Jannea tilaussukkiin 200 g

Lang yarnsia Kerästä 500 g

Karismaa Lankaideasta 100 g

2013 tähän mennessä neulottu 4 389 g

Lisäksi neulottu muiden langoista 413 g

2013 tähän mennessä muu lankaliikenne + 1 434 g.

*********************

Nyt sitten viimeistään ne, jotka jotenkin luulevat saavansa multa neulotun joululahjan, menevät muualle ja tulevat tänne blogiin vasta joulun jälkeen.

.

.

.

.

.

NO, menkääs.

.

.

. (isoja ihmisiä pitää odottaa)

.

.

.

Menittekö? Ok.

Neuloin (marraskuussa) lahjamietteissä pipon, mutta sen annan lahjaksi vain, jos ehdinviitsinjaksan tehdä kaksi muutakin pipoa. Koska kolme lasta.

018

Ohje on Ravelryssä, Brambles Beret. Lanka Lang Yarns Fantomas Superwash 48 g, puikot 3 ja 3,5 mm. Tuli aika pieni. Ohut lanka ja niin pois päin.

019

Sitten käynnistin lapastehtaan. Kuplalapasethan oli jo itselle neulottuina ja ostin pipolankojen kanssa yhtäaikaa Kerästä myös lapaslankaa.

Marraskuussa valmistui kahdet, joulukuussa kolmannet kuplat. Nämä on vihdoin paketoituina odottamassa aattoa.

011 010 009

Kupla, ohje myös ilman ravelrytunnuksia. Kaikissa puikot 4 mm, ohjeen mukaan neulottu, jopa yhtä paljon kuplarivejä. Kaikissa peukuissa 16 s ja 17 krs ennen kavennuksia. Lanka on Lang Yarns Touring. Vihreä-valkoiset 82 g, violetti-valkoiset 83 g ja mustavalkoiset 87 g.

016 015 014 013 012

Mies saa ostolahjan, ja näiden ylläolevien lisäksi en anna muita neulelahjoja kuin äidille ja miehelleen sukat. Äiti saa jo aiemmin tänä vuonna neulotut

20130903-154926.jpg

ja miehelleen neuloin tässä joulukuun puolella perussukat kärjestä aloittaen, 52 s, seitsemän veljestä 136 g, puikot 3,5 mm, Wendy Knitsin kantapää.

021

***********

Marraskuussa valmistunutta 213 g, josta varastoneulontaa 0 g.

Brambles Beret 48 g

2 * kuplalapaset yht. 165 g

Marraskuun muu lankaliikenne +1 000 g

Messuostoksia:

Ohutta sukkalankaa värjättäväksi 600 g

Roosa nauha -sukkalankaa 200 g

Muuta värillistä sukkalankaa 200 g

2013 tähän mennessä neulottu 4 602 g

Lisäksi neulottu muiden langoista 413 g

2013 tähän mennessä muu lankaliikenne + 2 434 g.

*********************

Tässä loppuvuodesta on vähän lähtenyt lapasesta tämä langanosto. Loka-marras-joulukuussa noin kilo per kuukausi ellen vielä joulukuussa osta lisää. Positiivista on, että olen enimmäkseen heittänyt ne heti puikoille.

Lankamaailmassa kävin maanantaina, ihan asialla. Mummuni täyttää jouluaattona 90 v, ja juhlimme sitä suvun kesken 28.12. Haluan tahdä Betsey-huivin. Hain siis siihen lankaa. Sain ohjeen lahjaksi. Sain lahjaksi myös kivan hameohjeen, ja kun mulla on uudet pitkät talvisaappaat ja olen tykästynyt talvihameilemaan, halusin ostaa myös hamelangat. Kolmantena ajatuksena oli, että jos on oikein kivaa lankaa, josta tehdä itsellekin Betsey, ostan. Tadaa, ostin juuri ne langat!

Villeä on 450 g, bambu-puuvillaa hameeseen 500 g ja omaa huivilankaa 250 g.

Mummun huivi on tulollaan.

006

Mulla on sama joulukalenteri kuin monella neulojalla. Yhdessä blogissa on päivittäin vinkki mitä jämälankaa sukkiin laitetaan. Mulla tässä menossa:

008

Mielessä on vaikka mitä painavaa ja harmia, mutta en voi kertoa. Ei silloin voi, kun se koskee muita ihmisiä. Sanonpa vain, että on ollut aika raskasta eikä helpotusta vielä näy.

Elukat voi hyvin. Misha kasvaa, on jo yli kolmikiloinen roikaletyttö. Willem on laiha poika. Loppukuvaksi voisin laittaa Mishan matkalaukussa.

005

Kevät etenee ja jämäilyä veljen lapsille

Normaali

Edit: kävin vaihtamassa eri kautta ladatut kuvat.

Kevätkatsaus 30.4. Lumi suli kymmenen päivää sitten, kun satoi todella rankasti vettä pari päivää. Sinivuokkoja näin kahdeksan päivää sitten yhden lämäreen, enempää ei ole osunut silmiin vielä.

Leskenlehtiä on monissa paikoissa paljon, mutta ruohoa ei vielä.

kuva

(Kännykkäkuvia, en jaksa säätää ja häärätä. Kamera on hukkapiilossa tänään.)

Puiden silmut pullistelevat lupaavasti. Lehtiä ei vielä näy.

Aurinkoisilla paikoilla nousee sopiviin rinnekohtiin jo vihreääkin maahan.

vihreä

Sukkia olen neulonut. Veljen lapsille saa kuulemma tehdä, kysyin. Ohuista jämälangoista ensin, molemmat 2,25 sukkapuikoilla, varressa 48 s. Isommissa vahingossa jäi kiilakavennukset tekemättä ja terässä on 54 s.

kuva-1

Pienempien jalkapohja on noin 13-14 cm pitkä. Lankaa meni 27 g. (kaksivuotiaalle)

kuva-3

Isommissa terä on 16-17 cm ja lankaa meni 36 g. (neljävuotiaalle)

kuva-2

Jostain tarttis etsiä se kamera. On täällä siivottukin, mutta ei kaikkia rojukasoja. Minne lie lipsahtanut.

Eilen valmistui yksi pitsihuivi. Vielä olisi yksi suunnitelmissa. Printtaan seuraavaksi ohjeen, lanka on jo keritty. Toisena neuleena rinnalla paksummat sukat samoille veljen lapsille. Jämälankaa löytyy myös paksumpana.

Tupsahti sukat

Normaali

Jännintä viime aikoina on ollut vaihtaa työtä.

Ensinnäkin entisen paikan pomo oli mahdottoman söötti, kun muisti minua viimeisenä työpäivänä. Kahville oli varattu suklaakääretorttu. Huoltomies lopettaa maanantaina, joten molemmille oli kukkakimppu. Minä sain kiitoskortin ja lahjakassin, jossa oli lankaa, saatesanoin: ”En ymmärrä näistä yhtään mitään, niin ostin varmuuden vuoksi monta samanlaista, että varmasti saat tehdyksi näistä jotain, jos näistä nyt saa…” Seitsemän veljestä Polkkaa imelissä väreissä, 3 kerää. (436 g) Kai näistä sukkia.. tai jos ostais jotain yksiväristä, ruskeaa vaikka tai tummaa harmaata ja tekis isoäidinneliöitä yhdessä….? Onko ideoita? Tytöt kyllä sanoi, että kelpaa sukkina, mutta sitten pitäisi tehdä monta paria samaa väriä. Ihana ele pomolta kyllä. (Kysytte kuitenkin: Nainen, noin 30 v.)

Uudet työt alkoi siis torstaina. Olen aivan liekeissä, ihaninta pitkään aikaan. Tittelinkin saan keksiä itse, edellinen oli vuoden sisällä ”edennyt” projektipäälliköksi. Hih. Vitsailtiin kuorolaisten kanssa kaljapäissämme perjantai-iltana, että tulevan lauluprojektin nimestä napataan mulle titteliksi ”arkijumalatar”, vaatimattomasti.

Sain uuteen työsopimukseen mahtiehdot. Saan jopa pitää kesälomaa tänä vuonna. Henki on mahtava, saan kasvaa ja kehittyä. Vaikka olen tehnyt vastaavia tehtäviä ennenkin, tuntuu, että nyt voin siirtyä auttavista tehtävistä suorittaviin. Olen osa tiimiä, täysivaltaisesti. Toki eroa on omistajiin, mutta töitä tehdään tosissaan, mutta ei ryppyotsaisesti. Harrastuksia on luvattu tukea rahallisesti, saas nähdä miten. (Ajattelin esittää Smartumin kulttuuri- ja liikuntaseteleitä.) Muutakin kivaa on, saan mm. mennä hierontaan firman piikkiin. Mahtista!

Vapaa-ajalla olen vältellyt pitsihuivia, kun siinä oli virhe. Tosin eilen otin itseäni niskasta ja ryhdyin jatkamaan, sain sumplittua itseni oikeille silmukoille ja Haruni on reunapitsissä menossa. Viikolla kilkuttelin aivottomasti sukkaa, SSH-haasteeseen suomalaisen värjärin, Ilun sukkalangasta.

002

Lankaa meni 76 g. Koko on 39-40, vähän itselleni pieni, siksi kuvissa naftin näköiset sukat. Kantapää saman tapainen kuin edellisissäkin sukissa. Taaskaan ei kantalappua, tosin nyt neuloin varresta varpaisiin.

003

Puikot oli 2,25 mm sukkapuikot. Mun lempparit.

005

Malli on Show-off stranded socks, joka on ollut mulla Ravelryn jonossa todella kauan. Sopii mainiosti sekalaisesti raidoittuvaan lankaan. Tykkäsin pinnasta, ja oli helppoa ja nopeaa neulottavaa, voin suositella.

004

Sain sukat valmiiksi junassa. Olin kulttuurimatkalla pääkaupungissa. Naiskuoromme keräsi porukan, puoli kuoroa, ja käytiin yhdessä kuuntelemassa kuoronjohtajamme Tellu Turkan säveltämä kuoroteos Suden aika. Sen lauloi loistava kuoro Philomela, jonka ohjelmistoon tämä teos on kuulunut jo 15 vuotta, mutta se oli yhä tenhovoimainen ja tuore. Aivan ihana kokemus, kun kuoro liikkui tilassa ja lauloi välillä kuulijoiden seassa. Moni itki. Tunnelma oli tiivis. Aivan uskomaton fiilis. Suosittelen, jos joskus pääset kuulemaan tämän, se kannattaa, vaikka ei erityisesti olisi kuorolaulun ystävä.

Pientä söpöä

Normaali

Hyvää pääsiäistä! Erinomaista neulonta-aikaa…

torstaina pykäisin valmiiksi toisenkin serkun vauvalle junasukat.

001

Nyt puikot oli 2,5 mm ja lankaa meni taas se 28 g vaikka tein näihin yhden ”makkaran” enemmän jalkaterään kuin niihin sinisiin.

Latasin iPadille WordPress-sovelluksen. En löydä mediakirjastoa tästä. Tuo kuva oli täällä jo, kun eilen yritin ihan selaimella kirjoittaa, ja sitten en taas pystynyt kirjoittamaan kuvan alle. Jäi luonnokseksi, ja nyt täydentelen. Teknisiä vaikeuksia, kai tää tästä.

Pitsihuivi on jumissa, mokasin, ja koitan keksiä miten eteenpäin neuloen saisin korjattua tilanteen, ettei tarvitsisi purkaa. Neulon hiiiiiiiiiiitaasti onteloneulekauluria, joka oli jo ufoutunut, eli jäänyt pitkäksi aikaa keskeneräiseksi.

Hyvää lankalauantaita kaikille käsityöihmisille! Itse olen lankalakossa enkä hyödynnä tämänpäiväisiä useiden lankakauppojen alea. Käytän päivän nauttimalla omistamistani langoistani ja neulomalla kuin viitapiru. Yksi neuloja kertoi naamakirjassa aikovansa kylpeä ihanissa lankakerissään…

20130330-121337.jpg

No ni. Tabletilla otettu kuva meni väärään paikkaan enkä löydä nappia, josta tää julkaistaan. Draft, edit, ei muuta. En osaa!

Syntymä ja kuolema

Normaali

Niinhän se on, jokainen meistä sekä syntyy että kuolee. Nyt olen molempia teemoja käsitellyt käsitöissänikin.

010

Appi haudataan 6.4.

009

Neuloin Alina Shawl -huivin (maksullinen Ravelry-ohje).

008

Puikot 3,5 mm. Lankana Grignasco Merino Oro (todella ohut!), menekki 47 g.

007

Pari viikkoa meni neuloessa.

005

003

Kaksi serkkuani on saanut vauvat. Toiselle sain junasukat neulotuksi, kun kaipasin pientä välipalaa pitsihuivin kesken. Fingering-jämiä, 28 g. Puikko oli 2,5 tai 3 mm, enpä mitannut.

001

Tarkkasilmäinen havaitsee kuvan reunassa assistentin. Willem täytti eilen jo 1 v. Tietysti meille tullessaan oli 8-viikkoinen, mutta se ajankohta liittyy myös kuolemaan. Samalla viikolla kuoli isäni (ex-isäpuoleni, tarkalleen). Nyt siis Puoliso ja minä menetimme molemmat isämme vuoden sisällä.

Synttäripoika neulekuvausassarina.

006

Tosi suloista

Normaali

Nyt tunnen onnistuneeni. Olen ihan perunoina pöllöihin ja lapset vielä enemmän.

Suloiset pöllöt

Lankana Vuorelman Vetoa, messuostos 2012. Menekki 50 g (tarkistan vielä). Puikot 3,25 mm resorissa ja muuten 3,75 mm.

Eestä ja takkaa

Ohje maksullinen Horatio and Oren. Kannatti maksaa, aion tehdä näitä lisää. Neulekokemus ei ollut erityisen nautittava, mutta lopputulos on! Muutokset ohjeeseen: Rivien 8 ja 9 väliin lisätty kolme kerrosta pohjavärillä. Peukku kokonaan 21 silmukalla ilman alkukavennuksia.

Mahtuu käteen

Pingotin pahvista leikkaamillani ”kertakäyttöpingottimilla”. Toimii…

Vedin käteen. Hih.

Nämä löytynevät joulupukin kontista vajaan kuukauden päästä.

Puikoilla Strawberry Victorian -kämmekkäät ja yhdet sukat. Neulomisiin!