Category Archives: Musiikki

Todella hullu sukanneuloja

Normaali

Olen pörheltänyt kulttuuririennoissa. Ehkä sen avulla on ollut helppo olla ajattelematta menehtynyttä koiraa.

Olen useita kertoja ollut onnekas ja päässyt talkoolaiseksi Tampereen Sävel -tapahtumaan. Olin taas yhdessä konsertissa ovivahtina katsomassa lippuja ja vahtimassa ettei kesken musiikkikappaleiden kuljeta ovissa. Siitä hyvästä sain kuulla maksutta yhdeksän eri konserttia neljän illan aikana. Otti vähän voimille päivätyön päälle, mutta taas selvisin. Kuorolaulua ja yhtyelaulua on nyt kuultu. Uusia fanituksen kohteita jäi mieleen erityisesti lauluyhtye  Viisi ja kuoroista KYN, Kauppakorkeakoulun Ylioppilaskunnan Naislaulajat.
Olen myös neulonut, mitä erinäisimmissä paikoissa, sillä olen pähkähulluissa sukanneulontahaasteissa mukana. Lauantai-iltana kun konsertti oli päättynyt kello 23.30 istuin penkillä odottamassa bussia yli puoli tuntia ja tikutin sukkaa. Herätin huomiota, muutama ihminen tuli juttelemaan. Ihan hauskaa. Eksoottista, kun Suomessa riittää valoa neulomiseen keskellä yötä tähän aikaan vuodesta.

Tour-de-sock, kansainvälinen nopeuskilpailu. Kuusi eri sukkaohjetta julkaistaan noin 10 päivän välein ja jos ei ole edellinen valmiina ennen seuraavaa etappia, tippuu pois. Osallistumismaksukin meni hyväntekeväisyyteen.

KYH1-6

Näissä sukissa aihe oli Secret Fan, eli aikoinaan on naisten viilennysviuhkoissa ollut salaisia viestejä toisille. Siispä sukkaan oli lisättävä salainen viuhka helmillä. Itse halusin samanlaiset sukat tällä kertaa ja laitoin helmiä molempiin sukkiin. Oli minulle uusi tapa luoda silmukat, german cast on, vähän erikoinen kantapää ja sitten haasteellisuutena nuo helmet ja varpaiden päät piti silmukoida, joka ei ole lempimetodejani. Valmistuivat vasta eilen sunnuntaina, kun uusi ohje tulee jo huomenna. En ollut nopeimpien mukana, mutta pääsen toiselle etapille kuitenkin! Saas nähdä millaista väkerrystä seuraavat ovat.

KYH1-7 KYH1-5

Lanka on Handun sukkaklubista joskus tullutta. 84 g. Pyöröpuikko 2,5 mm, yksi kerrallaan.

KYH1-4 KYH1-2 KYH1-1

Olen mukana myös parissa muussakin haasteessa, SSH (josta on ollut jo paljon puhetta tänä vuonna), aakkoshaasteeseen otin toisen kierroksen ja sitten on tämä KYH. KesäYönHaasteessa aloitetaan 1-22.6. yhteensä 22 uutta neuletta, itse osallistun sukkasarjaan eli 22 uutta sukkaparia, ja yritetään vielä saada sukat valmiiksi heinäkuun loppuun mennessä. Huh! Mulla on kyllä vaikeuksia saada valmiiksi, aloituksetkin on olleet toistaiseksi muiden menojen vuoksi hyvin vaatimattomia. Valmiina on vain nuo Tour-de-sock ykkösetapin sukat, ne oli KYH1.

Tässä muita aloituksia, kuten näkyy, melkein kaikki ihan alkutekijöissään.

KYH2, Florentine Ullaneuleesta. Käy myös SSH-sukaksi, koska kesäkuun haasteena Ullaneuleesta tehdyt sukat.

KYH2

KYH3, 52 s raitasukat jämistä.

KYH3

KYH4, Arni, Ullaneuleesta -> SSH

KYH4

KYH5, Hienon naisen arkisukat, Ullaneuleesta -> SSH. (Lapsen koossa.)

KYH5

KYH6, Holvi, Ullaneuleesta -> SSH

KYH6

KYH7, Junasukat. Käsilaukussa meni kaksi puikkoa poikki!

KYH7

KYH8, Kiemurat, Ullaneuleesta -> SSH.

KYH8

KYH9, Broken seed stitch -sukat, jämälankaa, en edes muista mitä.

KYH9

Tänään aloitan siis uuden Tour-de-sock sukan. Jännää. Jossain välissä sais kyllä noita KYH-sukkiakin vähän neuloa. Työ haittaa harrastusta! Eikä koneellakaan saa notkua vanhaan malliin, jos meinaa saada valmistakin aikaiseksi.

Mun sukkalankalaatikko näyttää tosi tyhjältä. En enää yritä olla lankalakossa, ostelen lisää sukkalankaa. Jos en ostaisi, en saisi edes noita tourin haastesukkia tehtyä, ja kaikki loppupuolen KYH-neuleet olisivat aika ”raikkaan” värisiä jämäraitasukkia. Muutama kerä olisi värjättäväksi, mutta eihän tässä millään ehdi vielä värjäämäänkin. 🙂 Itseaiheutetut ”kiireet” on hauskoja, en ota näistä paineita, kokeilen vaan vähän rajojani, kun kuitenkin ihan hirmuisesti tykkään neuloa juuri sukkia! (Sitäpaitsi pitsihuivitus on vähän kadoksissa, tein tarpeeksi niitä keväällä.) Lahjalaatikkokin on melko tyhjä, juuri vein Esikoisen ystävän ylioppilasjuhliin yhden sukkaparin. Jouduin kuokkimaan juhliin, kun ne olivat maalla, ja olin kuskina.

Kaikki kukkii etuajassa tänä vuonna. On ollut todelliset helteet, nyt vissiin vähän viilenee. Pihassa kukkii/on kukkinut: kurjenpolvi, lemmikki, korallikeijunkukka, iris, kalliokielo, punainen pioni (miten sekin jo nyt!), punainen alppiruusu. Valkoinen alppiruusu ei oikein kukkinut, muistaakseni se on ennen ollut ennen punaista. Se kaivannee leikkuuoperaatiota.

Ihanaa kesää kaikille! Koitan nyt välillä raportoida miten tuo KYH etenee. Viime viikolla en ollenkaan ehtinyt ja kameran laturi on paikassa piilo. Tämänkertaiset kuvat otin iPhonella.

Tupsahti sukat

Normaali

Jännintä viime aikoina on ollut vaihtaa työtä.

Ensinnäkin entisen paikan pomo oli mahdottoman söötti, kun muisti minua viimeisenä työpäivänä. Kahville oli varattu suklaakääretorttu. Huoltomies lopettaa maanantaina, joten molemmille oli kukkakimppu. Minä sain kiitoskortin ja lahjakassin, jossa oli lankaa, saatesanoin: ”En ymmärrä näistä yhtään mitään, niin ostin varmuuden vuoksi monta samanlaista, että varmasti saat tehdyksi näistä jotain, jos näistä nyt saa…” Seitsemän veljestä Polkkaa imelissä väreissä, 3 kerää. (436 g) Kai näistä sukkia.. tai jos ostais jotain yksiväristä, ruskeaa vaikka tai tummaa harmaata ja tekis isoäidinneliöitä yhdessä….? Onko ideoita? Tytöt kyllä sanoi, että kelpaa sukkina, mutta sitten pitäisi tehdä monta paria samaa väriä. Ihana ele pomolta kyllä. (Kysytte kuitenkin: Nainen, noin 30 v.)

Uudet työt alkoi siis torstaina. Olen aivan liekeissä, ihaninta pitkään aikaan. Tittelinkin saan keksiä itse, edellinen oli vuoden sisällä ”edennyt” projektipäälliköksi. Hih. Vitsailtiin kuorolaisten kanssa kaljapäissämme perjantai-iltana, että tulevan lauluprojektin nimestä napataan mulle titteliksi ”arkijumalatar”, vaatimattomasti.

Sain uuteen työsopimukseen mahtiehdot. Saan jopa pitää kesälomaa tänä vuonna. Henki on mahtava, saan kasvaa ja kehittyä. Vaikka olen tehnyt vastaavia tehtäviä ennenkin, tuntuu, että nyt voin siirtyä auttavista tehtävistä suorittaviin. Olen osa tiimiä, täysivaltaisesti. Toki eroa on omistajiin, mutta töitä tehdään tosissaan, mutta ei ryppyotsaisesti. Harrastuksia on luvattu tukea rahallisesti, saas nähdä miten. (Ajattelin esittää Smartumin kulttuuri- ja liikuntaseteleitä.) Muutakin kivaa on, saan mm. mennä hierontaan firman piikkiin. Mahtista!

Vapaa-ajalla olen vältellyt pitsihuivia, kun siinä oli virhe. Tosin eilen otin itseäni niskasta ja ryhdyin jatkamaan, sain sumplittua itseni oikeille silmukoille ja Haruni on reunapitsissä menossa. Viikolla kilkuttelin aivottomasti sukkaa, SSH-haasteeseen suomalaisen värjärin, Ilun sukkalangasta.

002

Lankaa meni 76 g. Koko on 39-40, vähän itselleni pieni, siksi kuvissa naftin näköiset sukat. Kantapää saman tapainen kuin edellisissäkin sukissa. Taaskaan ei kantalappua, tosin nyt neuloin varresta varpaisiin.

003

Puikot oli 2,25 mm sukkapuikot. Mun lempparit.

005

Malli on Show-off stranded socks, joka on ollut mulla Ravelryn jonossa todella kauan. Sopii mainiosti sekalaisesti raidoittuvaan lankaan. Tykkäsin pinnasta, ja oli helppoa ja nopeaa neulottavaa, voin suositella.

004

Sain sukat valmiiksi junassa. Olin kulttuurimatkalla pääkaupungissa. Naiskuoromme keräsi porukan, puoli kuoroa, ja käytiin yhdessä kuuntelemassa kuoronjohtajamme Tellu Turkan säveltämä kuoroteos Suden aika. Sen lauloi loistava kuoro Philomela, jonka ohjelmistoon tämä teos on kuulunut jo 15 vuotta, mutta se oli yhä tenhovoimainen ja tuore. Aivan ihana kokemus, kun kuoro liikkui tilassa ja lauloi välillä kuulijoiden seassa. Moni itki. Tunnelma oli tiivis. Aivan uskomaton fiilis. Suosittelen, jos joskus pääset kuulemaan tämän, se kannattaa, vaikka ei erityisesti olisi kuorolaulun ystävä.