Tag Archives: Misha

Uusi vuosi, uudet kujeet

Normaali

Neuleista joskus toiste. Elämässä tapahtuu isoja.

Otan avioeron. Olen tätä miettinyt aika kauan, nyt olen niin voimakkaasti jaloillani, kun masennus on jos ei kokonaan parantunut, hyvin hallinnassa, että voin tehdä tällaisen irtioton. Jahkasin loppuvuodesta. Ennen joulua tein päätöksen, ja olen ollut todella helpottunut. Epävarmuus oli kuluttavaa. Vuodenvaihteessa kerroin miehelle. Taisi olla vähän shokki, mutta sovussa ollaan.

Asun tässä yhdessä vielä kaksi tai kolme viikkoa. Olen löytänyt vuokrakolmion Tamperelaisesta lähiöstä, oikein kivan. Asuntoon tehdään pintaremontti, sitten pääsemme muuttamaan, Kuopus ja minä ja eläimet.

Maanantaina allekirjoitan vuokrasopimuksen. Varaus on jo vahvistettu, joten olen uskaltautunut tekemään kaikenlaista: muuttoilmoituksen, sähkösopimuksen, kotivakuutuksen. Huonekalukaupoissa on kierrelty Kuopuksen kanssa, mutta ostot riippuu rahatilanteesta. Saan hätäapua sukulaiselta. Sitten on rahaa, kun nykyinen kämppä on myyty, mutta sitä ei vielä ole edes annettu välitettäväksi. Miehellä ei ole vielä kämppääkään katsottuna. Jaa, netti pitäisikin vielä tilata. Ostin jopa kodinkoneita, kun vastaan tuli Tori.fissä. Yksityiseltä, käytetyt: pesukone, kuivausrumpu ja tiskikone. Sovin että haen kun muuttopäivä saapuu. Uskottekos hintaa: yhteensä 130 €!

Tiedättekö, uusi on myös mahdollisuus kasvaa. Kuopus ottaa asian positiivisesti, sisustaa mielessään ja miettii ääneen käytännön asioita oikein järkevästi.

Henkisesti varmistan selviytymistäni osallistumalla paljon kehuttuun Fisherin eroseminaariin, joka kätevästi juuri viikon päästä alkaa Työväenopistolla.

En ole koskaan ollut talouden vanhin aikuinen. Muutin äidin luota suoraan miehen luo. On jo aikakin elää vastuullisimpana. Toisaalta, olen asunut viikot usein yksin, kun mies oli reissutöissä ja kantanut päävastuun lasten kasvatuksesta ennenkin. Käytännön asioissa on kyllä oppimista. En ole esim. koskaan tyhjentänyt lavuaarin hajulukkoa, ja muita samankaltaisia pikkuasioita joudun opettelemaan.

Yksi kiva muu asia vielä: olen saanut uuden naisystävän. Sain Ravelryn kautta yhteydenoton, tavattiin teekupposen merkeissä kahvilassa ja juteltiin heti kuin vanhat tutut muistaakseni 2,5 tuntia! Ystävyys on arvokasta, ei ole ollenkaan pahaksi tämä.

Monella menee ystävät sulle-mulle-jakoon erossa. Mulla ei tätä vaaraa oikein ole, kun meillä on eri kaverit. Perhetuttuina kylässä on käynyt mun sukulaisia (jää ”mulle”), muut ystävät on mun omien harrastusten kautta. Miehellä on omien harrastustensa kaverit, joita en tunne.

Ai niin, Mishalla oli kiima näppärästi juuri jouluna. Oli ihan pistoksissa, raukka. Mourusi häiritsevästi viikon verran, yöllä varsinkin oli rasittavaa. Päätin leikkauttaa heti, kun arki koittaa. Leikkautinkin. Hyvin meni, haava on hienosti parantunut. En tahtonut tötteröä pienelle, pidettiin muutamia (4?, 5?) vuorokasia polvisukasta tehtyä sukkapaitaa. Koirakin oli pari päivää hoidossa, ettei riekkuisi ja raatelisi tikkejä.

Mishan sukkapaita

Viime vuoden viimeiset vinkeet

Normaali

Ohhoh, aika rientää. Pipoista ei tullut kuvattua joulun jälkeen oikeita, kunnollisia kuvia. Harmi. Kuvasin salaa yöllä ennen paketointia nämä kaksi pipoa, jotka siis päätyivät lasten joululahjapaketteihin jo aikaisemmin neulotun yhden pipon lisäksi. Ja saihan lapset ne Kupla-lapasetkin.

005

Norby-myssy on livenä oikein kiva. Meni Kuopukselle. Fantomasia kului 73 g ja kolmosen puikoilla pistin menemään.

003

Keskimmäisen Waffle Hat samoilla puikoilla 65 g ja lankakin sama. Molemmat myssyt bongattu käytössä!

Itsekin sain ihania lahjoja. Mieheltä teatteriliput. Äidiltä ja mieheltään joogakortin. Kuopukselta tervasaippuan ja teetä. Keskilapselta teepannun. Esikoiselta kangasmaalilla koristellun kirjastokassin ja lankaa:

010

Joulu meni mukavasti koko perheen voimin omassa kodissa. Lapset oli sopuisia keskenään ja tyytyväisen oloisia sekä tarjoiluun että lahjoihinsa. Aika mukavaa, kun kersat on jo isoja. Ne on hienoja, mun lapset.

Yksi hieno ihminen on mun mummu, joka täytti 90 v. Tein lämpimän huivin lahjaksi, ja se sattui olemaan samaa värimaailmaa kuin päivänsankarin juhla-asu, joten päätyi käyttöön jo juhlassa. On aina ilo nähdä omatekemä neule käytössä.

Betsey

Huivi on Betsey, lanka Vinkig Ville, 277 g, puikot 7 mm. Erikoinen muoto, meinasin tehdä itsellekin, mutta tuo yläreuna.. Tosin, ei sitä hartioille puettuna huomannut, ja pysyi hyvin paikoillaan.

Ostin Betseyn langat yhtä aikaa kun lankaa omaa huivia ja hametta varten. Lankamaailmasta yhteensä 1 200 g.

Joulukuun lankaostokset

********************

Saldontynkää.

Joulukuussa valmistunutta 638 g, josta varastoneulontaa 136 g.

Kupla-lapaset 87 g

Perussukat 136 g

Betsey-huivi 277 g

Norby-pipo 73 g

Waffle Hat -pipo 65 g

Joulukuun muu lankaliikenne + 1 340 g

Viking Villeä 450 g (mummun Betseytä varten)

Onion Knit Tussah Silk 250 g (omaksi huiviksi?)

Bommix Bamboo 500 g (hameeksi)

lahjana saatu Pirtin Kehräämön ruskea 140 g

VUOSISALDO 2013

2013 omia lankoja neulottu 5 240 g

Lisäksi neulottu muiden langoista 413 g

2013 tähän mennessä muu lankaliikenne + 3 774 g.

LANKAVARASTO PIENENI 1 466 g! Oikea suunta!

****************

Neuleisiin liittyvät toiveet vuodelle 2014:

  • vähenevä suunta lankavarastoon
  • nauttia langoista ja neulomisesta
  • valmiiksi joka kuukausi joku keskeneräinen, jo vuonna 2013 tai aikaisemmin aloitettu työ
  • valmiiksi Keskilapsen virkattu peitto

Tärkeintä on tuo kakkoskohta: nauttia tästä harrastuksesta!!!

Lopuksi kuva bloggausapulaisesta.

001

Tikulla silmään

Normaali

Vanhojen muistelua, kun en ole jaksanutviitsinyt kirjoitella mitään. Tänään vastustin laiskuutta, ja tartuin toimeen. Ensinnäkin päättelin paljon langanpäitä…

002

ja sitten punnitsin neuleita, kuvasin, kirjasin Ravelryyn, osan pakkasin ja postitin. Nyt voin ahkeruuden huipentumana (heh) kirjoittaa vanhoja asioita vielä tännekin. Aika on todella kulunut niin, että en kirjoittanut marraskuussa blogiin ollenkaan. Siispä aloitan LOKAkuun saldolla. (Jonka, kuten melkein koko blogikirjoituksen, saankin kirjoittaa uudelleen, kun kone on  niin vanha ja täynnä tavaraa, että selain kaatui ja menetin kaiken jo kerran kirjoittamani.)

***********

Lokakuussa valmistunutta 712 g, josta varastoneulontaa  n. 150 g.

Urhot 125 g

Apinasukat 96 g

Kantoliinasukat 70 g

Yhden palmikon sukat 139 g

Melkein mustasukkaiset sukat 201 g

Omat kuplalapaset 81 g

Lisäksi neulottu muiden langoista 413 g

Quintessence II -sukat 132 g

Varpaista varteen sukat 137 g

Vielä yhdet tilaussukat 144 g

Lokakuun muu lankaliikenne +1 100 g

Maijaa tilkkupeittoa ja sukkia varten 250 g

Smartia kirjoneulesukkiin 50 g

Jannea tilaussukkiin 200 g

Lang yarnsia Kerästä 500 g

Karismaa Lankaideasta 100 g

2013 tähän mennessä neulottu 4 389 g

Lisäksi neulottu muiden langoista 413 g

2013 tähän mennessä muu lankaliikenne + 1 434 g.

*********************

Nyt sitten viimeistään ne, jotka jotenkin luulevat saavansa multa neulotun joululahjan, menevät muualle ja tulevat tänne blogiin vasta joulun jälkeen.

.

.

.

.

.

NO, menkääs.

.

.

. (isoja ihmisiä pitää odottaa)

.

.

.

Menittekö? Ok.

Neuloin (marraskuussa) lahjamietteissä pipon, mutta sen annan lahjaksi vain, jos ehdinviitsinjaksan tehdä kaksi muutakin pipoa. Koska kolme lasta.

018

Ohje on Ravelryssä, Brambles Beret. Lanka Lang Yarns Fantomas Superwash 48 g, puikot 3 ja 3,5 mm. Tuli aika pieni. Ohut lanka ja niin pois päin.

019

Sitten käynnistin lapastehtaan. Kuplalapasethan oli jo itselle neulottuina ja ostin pipolankojen kanssa yhtäaikaa Kerästä myös lapaslankaa.

Marraskuussa valmistui kahdet, joulukuussa kolmannet kuplat. Nämä on vihdoin paketoituina odottamassa aattoa.

011 010 009

Kupla, ohje myös ilman ravelrytunnuksia. Kaikissa puikot 4 mm, ohjeen mukaan neulottu, jopa yhtä paljon kuplarivejä. Kaikissa peukuissa 16 s ja 17 krs ennen kavennuksia. Lanka on Lang Yarns Touring. Vihreä-valkoiset 82 g, violetti-valkoiset 83 g ja mustavalkoiset 87 g.

016 015 014 013 012

Mies saa ostolahjan, ja näiden ylläolevien lisäksi en anna muita neulelahjoja kuin äidille ja miehelleen sukat. Äiti saa jo aiemmin tänä vuonna neulotut

20130903-154926.jpg

ja miehelleen neuloin tässä joulukuun puolella perussukat kärjestä aloittaen, 52 s, seitsemän veljestä 136 g, puikot 3,5 mm, Wendy Knitsin kantapää.

021

***********

Marraskuussa valmistunutta 213 g, josta varastoneulontaa 0 g.

Brambles Beret 48 g

2 * kuplalapaset yht. 165 g

Marraskuun muu lankaliikenne +1 000 g

Messuostoksia:

Ohutta sukkalankaa värjättäväksi 600 g

Roosa nauha -sukkalankaa 200 g

Muuta värillistä sukkalankaa 200 g

2013 tähän mennessä neulottu 4 602 g

Lisäksi neulottu muiden langoista 413 g

2013 tähän mennessä muu lankaliikenne + 2 434 g.

*********************

Tässä loppuvuodesta on vähän lähtenyt lapasesta tämä langanosto. Loka-marras-joulukuussa noin kilo per kuukausi ellen vielä joulukuussa osta lisää. Positiivista on, että olen enimmäkseen heittänyt ne heti puikoille.

Lankamaailmassa kävin maanantaina, ihan asialla. Mummuni täyttää jouluaattona 90 v, ja juhlimme sitä suvun kesken 28.12. Haluan tahdä Betsey-huivin. Hain siis siihen lankaa. Sain ohjeen lahjaksi. Sain lahjaksi myös kivan hameohjeen, ja kun mulla on uudet pitkät talvisaappaat ja olen tykästynyt talvihameilemaan, halusin ostaa myös hamelangat. Kolmantena ajatuksena oli, että jos on oikein kivaa lankaa, josta tehdä itsellekin Betsey, ostan. Tadaa, ostin juuri ne langat!

Villeä on 450 g, bambu-puuvillaa hameeseen 500 g ja omaa huivilankaa 250 g.

Mummun huivi on tulollaan.

006

Mulla on sama joulukalenteri kuin monella neulojalla. Yhdessä blogissa on päivittäin vinkki mitä jämälankaa sukkiin laitetaan. Mulla tässä menossa:

008

Mielessä on vaikka mitä painavaa ja harmia, mutta en voi kertoa. Ei silloin voi, kun se koskee muita ihmisiä. Sanonpa vain, että on ollut aika raskasta eikä helpotusta vielä näy.

Elukat voi hyvin. Misha kasvaa, on jo yli kolmikiloinen roikaletyttö. Willem on laiha poika. Loppukuvaksi voisin laittaa Mishan matkalaukussa.

005

Langat loppui kesken, pakko ostaa

Normaali

Olen saanut valmiiksi kahdetkin sukat, joissa piti välillä käydä kaupassa hakemassa lisää lankaa.

Apinasukat veljen tyttöselle, Lumiprinsessalle, jouluksi, Koko on 28. Smartia meni hämmästyttävästi 96 g. Puikkoina 3,5 mm kuviossa (joka ohjeesta) ja muuhun osaan 3 mm (omasta päästä). Alussa 48 s, alemmassa ribbineuleessa kavensin 44:ään.

Lumiprinsessan apinasukat

Lumiprinsessan apinasukat

Nämä ne vain valmistui kahdessa päivässä. Joskus ei kauaa nokka tuhise.

A-pi-na-orkesteri... aarnimetsän suojassa harjoitteli

A-pi-na-orkesteri… aarnimetsän suojassa harjoitteli

Sitten yhdet tilaussukat, lasten serkun pikkuvauvalle Kantoliinasukat. Gjestalin Maijaa meni 70 g. Ohjeen mukaiset, paitsi lyhennetyissä kerroksissa piti itse miettiä. oli epäloogisesti kirjoitettu ohjeessa.

Ukko-Nooan kantoliinasukat

Ukko-Nooan kantoliinasukat

Ihan hauska projekti, jotenkin vain luulin pienemmäksi työksi ja uuden langan kaupasta hakeminen kesti uskomattoman kauan. No, valmiit on. Puikot 2,75 mm sukkapuikot.

 

Yksityiskohtaa

Yksityiskohtaa

Nämä menee molemmat sukkasatoon.

Tilaajarouva halusi koon 40, 42 ja 45 sukat ja osti itse langat. Aloitin pienemmistä. Kohta yksi sukka valmis ja yli puoli kerää mennyt lankaa. Taas loppuu lanka kesken! No, se oli arvattavissa. Rouva oli nimittäin ostanut Seitsemän Veljestä Nostalgiaa, ja sehän on 100 g kerissä. Ei siitä oikein aikuisen sukkaparia saa, on niin paksu lanka. Täytyy ottaa yhteyttä ja sopia, että voin hakea marketista lisää ja hän maksaa. On muuten karheaa tuo Nostalgia! Täytyy neuloa nopeasti pois nuo tilatut, ettei tarvitse kauaa tunnustella tuota lankaa.

Joogaopettaja muuten tykkäsi omista sukistaan valtavasti ja tilasi heti toiset. Kävin niihin Jannea lankakaupasta (samalla kun kantoliinasukkiin lisälankaa), kun en halua neuloa näin paljon seiskaveikkaa. Mutta valkoista, taas. Aika rasittava väri.

Teen siis tilaussukkia. Vielä neljä paria aikuisten kokoa. Kaikkea sitä. Jestas. Kohta (?!) joulukin… Ei vaan. Ensin tuntui hurjalta, nyt vain ihan tyynenä tikuttelen menemään. Onpahan työttömällä tekemistä.

Vähän muistin virkistykseksi lankaostoksia kuun alusta:

50 g Smartia

250 g Maijaa (kantoliinasukkiin ja palapeittoon)

200 g Jannea tilaussukkiin

Huonolaatuinen copy-paste FB:stä, kun en jaksa siirrellä iPadista kuvaa. Misha tänään:

Kuva: Misha tänään.

Kummat sukat ja irtopäitä

Normaali

SSH-haasteessa syyskuussa kehotettiin tekemään sukat jostain kirjasta, josta ei ole toteuttanut yhtään mallia. Suuren Sukkakirjan Ainaoikeinsukat tasona, koko vauvan tai taaperon:

097

Eipä tarvitse toiste tehdä, tylsät ja tympeät. 49 g meni varaston vajaita keriä, yksi väri loppuikin. Puikot, jaa, olisko olleet 2,5 mm tai kolmoset jopa.

Seuraavaksi teen järkevämmät vauvansukat. Lasten serkku pyysi suloiselle vauvalleen reisimittaiset Kantoliinasukat. Tottahan toki ne teen. Kunhan tässä pääsen irti tunikaneuleesta.

Olen aloittanut ohjeella Topstykke itselleni tunikaa tai mekkoa. Elokuussa ostin lankaa, oli vähän reiluja keriä, yhteispaino 315 g.  Tein pari päivää, pistin harmissani pussiin häpeämään, kun oli niin iso pääntie. Nyt muiden neulojien neuvosta ja seuraamana, purin, aloitin uudelleen pienemmän koon silmukkamääristä ja tavoitteena päästä omaan kokoon kainaloihin mennessä. Tämä siis pitää laittaa syrjään noiden sukkien neulomisen ajaksi.

095

(Lanka vihertävämmän sinistä luonnossa, oikein kaunista. Vähän on karheaa kun on täyttä villaa. Käytetään sentään trikoopaidan päällä.)

Tartuin Groupon-tarjoukseen viikolla ja pääsin jatkamaan joogaa – tosin eri salilla kuin ennen. Tänään ja eilen on olleet lihakset kipeinä, sen verran rankkaa oli perjantaina.

Sää on ollut vieläkin kesäinen. Huippua. Eilen ulkoilin pitkään farkuissa ja lyhythihaisessa, jalassa sandaalit. Oli lähinnä kuuma.

Loppuun nää mussukat. Tämän päivän irtopäät.

093

Misha tänään 6 kk. 2 575 g.

090

Willem 9 päivän päästä 1 v 6 kk. Noin 20 kg.

100

Sukkia, saldoja, työttömyys

Normaali

Se jännän äärellä oleminen. Töissä keskusteltiin ja pohdittiin mistä minulle lisää työtä. Ei sieltä ainakaan.  Päätyivät irtisanomaan minut koeajalla. Kolmeksi kuukaudeksi oli toimistotyötä, ei enää juurikaan. Olen ollut kotosalla ja mökillä pari viikkoa. Neulonut, raivannut tavaraa, saunonut. Levännyt. Olen taas työtön työnhakija.

Neulomiset. Olisikohan neljä paria sukkia näyttämättä.

Vauvansukat. Ihan tavalliset junasukat varastoon, kun joskus tahtoo onnitella vauvan saanutta.

2013-07-11 09.21.10

Fabelin jämiä 18 g, KYH-työ. Puikot 2,5 mm.

Sitten isotöiset, kaksi Tds-sukkaparia.

Little Desbhutes. Puikot 2,25 mm. Latium ex machina glitter, 90 g. Aika hienot. Voisi joskus tehdä uudestaankin, kiinnostava malli, mutta monimutkaiset kaaviot.

palmikot1

Paremmin ja kunnon kameralla Kuopuksen ystävällisesti kuvaamina ns. kolmiosukat. Euclid. 95 g shopper-wollen Zauberball, joka loppui varpaissa kesken eli osa tuosta on jotain jämälankaa, jota onneksi oli mökillä mukana. Puikot 2,25 mm.

139 126

134 128

132 124

Kotona neuloin valmiiksi myös Ulla-nettineulelehdestä Hienon naisen arkisukat, jotka kävi KYH-neuleeksi ja SSH-kesäkuun haasteeseen. 49 g olikohan Fortissima Sockkaa, puikot 2,25 mm.

hienon naisen

Kyh jäikin sitten siihen, vain seitsemään valmiiseen sukkapariin eli mulla on vieläkin kassillinen aloitettuja sukkapareja. Siitä pikkuhiljaa teen niitä. Aloituksista huolimatta teen myös SSH-heinäkuun sukkia eli jämälankasukkia. Myös ihan muuta on puikoilla, aakkoshaastetta varten.

Pitäisköhän se saldokin tähän laskea? Juu. Sain yhdeltä kuoroystävältä kassillisen lankaa, 1133 g, mutta aion tyrkyttää sen saman tien eteenpäin, en sitä tähän kirjaa.

Heinäkuussa valmistunutta 262 g, josta varastoneulontaa 77 g.

Punasävyiset junasukat 28 g (KYH16)

Palmikkosukat 90 g (Tds5)

Kolmiosukat 95 g (Tds6)

Hienon naisen arkisukat 49 g (KYH5)

 

Kesäkuun muu lankaliikenne 0 g?

 

2013 tähän mennessä neulottu 3 169 g

2013 tähän mennessä muu lankaliikenne – 481 g.

 

Olen tilannut yhden tunikaohjeen ja siihen langat. Palataan aiheeseen syksymmällä. Sitä ennen toivottavasti ainakin valmiita sukkia.

Eläinkuvat loppuun. Kissa ja koira on jo kamuja!

kaverit misha

Sukkia lisää

Normaali

Kiitos kommenteista kaikille! Hepsin mukaan kommentointi on ollut vaikeaa. Toivottavasti sujuu jatkossa.

Tänään aloitan tourin viidennet sukat. Neljännet tuli ajoissa valmiiksi, ja Misha oli innokkaana kuvausapuna.

Utelias kuvausapulainen

Utelias kuvausapulainen

Walking through the maze gardens. Paaaaaaaaaaaaaaljon helmiä. Nätti malli. Nää pidän itse.

 

halitaan

halitaan

Lanka on Latinum ex machinan glitteriä, väri Gold Mine. Nam. Punnitsin 108 g, sis. helmien painon. Puikot oli 2,25 mm sukkikset, niiä tulee kauneinta jälkeä.

Mua pitää kuvata!

Mua pitää kuvata!

Kissa joutui väistämään

Kissa joutui väistämään

Misha on ollut reipas ja vilkas. Rokotuksillakin se huomattiin. Nyt se on myös havainnut langan ihanuuden ja piti kovin sukistakin. Lopulta puraisi mua kun tahtoi jopa maistaa sukkia.

Hauks

Hauks

Willemkin saa huomiota, tottakai. Juuri eilen oltiin agilityharkoissa ja huomenna mennään kahdestaan koko viikonlopuksi kasvattajan järkkäämälle leirille kokeilemaan eri lajeja ja sosiaalistumaan samanhenkisten kanssa. Kuvasaastetta silti kissistä. On se suloinen nukkuessaan(kin).

 

Misha nukkuu

Misha nukkuu

Tikuttelin yhden KYH-työn (nro 10) pois kuleksimasta. Junasukat, Fabelin jämiä 28 g, puikot cubics sukkikset 2,5 mm, kivat puikot neuloa.

2013-07-11 09.21.10

Viikonloppuna ei mulla ole nettiä käytössä ja kaikki aika menee koiraillessa – ja tourin sukkia pitäis edistää aina kun ehtii. Siispä: neulomisiin!