Niinhän se on, että valmista tulee tds-rintamalla kun siellä on kiire. Tourin kakkosvaihe olikin aikamoista kieputtelua. Onneksi tulos oli hieno, ja haluajakin näille löytyi. Kuopus oli kuvausjalkoina ja pyysi sukat itselleen. Sai myös.
Malli tulee ravelryyn myyntiin myöhemmin. Chicane Socks. Trekking Pro Naturaa ja jotain kontrastilankajämää. 84 g.
Aloitin 2,5 mm sukkiksilla. Ekan kieputuskaavion jälkeen vaihdoin 2 mm puikkoihin. Kirjoneuleeseen tarvitsen aina muuta neulosta isommat puikot, tässä 3 mm ja silti tuli tiivistä.
Aika isotöiset oli. Sijoitus kakkosetapilla 55. Ekalla olin lopulta 177. Sijoitus siis parani rutkasti. Sinnillä eteenpäin, toivottavasti ei tule aikaongelmaa tai aivan liian vaikeaa ohjetta vastaan.
Kyh-neuleita neulon ehtiessäni eli nytkin välipäivinä kun odotellaan uutta tds-ohjetta. Seuraava tds on viimeinen kyh-aloitus. Siihen aikatauluun vertaamalla multa puuttuu kaksi muuta aloitusta vielä. Vaan yhdetpä on valmiit. Äskeisten jämistä junasukat, 26 g, KYH11, puikot 2 mm. Puolison siskontytön vauvalle.
Pannaan nää vaatimattomat alut näytille todisteeksi, että aloitettu on:
Muutamat näistä on vähän edenneet.
Tds:n takia ”joudun” aloittamaan ja lopettamaan sukkia kyh-neuleiden lisäksi heinäkuussa. En siis uskokaan, että saisin kaikki heinäkuun loppuun mennessä valmiiksi, mutta onpahan hauskaa neulottavaa joka nurkka täynnä. (Puoliso jo nojasi vahingossa yhteen tekeleeseen ja katkaisi multa puikon. Mun syy, mitäs oli kamppeet levällään.)
Mulla ei ole lomaa, kun juuri huhtikuussa vaihdoin työpaikkaa. Olisin levon tarpeessa kyllä. Väsyttää.