R.I.P. Vappu

Normaali

Juhlista selvittiin iloisesti. Uskaltaudun näyttämään näiden kasvot, kun kerran naamakirjassakin sai jakaa. Mun lapset… Ne on ihania, upeita, lahjakkaita ja älykkäitä. Kaikki.

Keskilapsi, Esikoinen, Kuopus

Keskilapsi, Esikoinen, Kuopus

Menköön samaan rahaan aikuisetkin.

 

Puoliso, Esikoinen, Oranssi

Puoliso, Esikoinen, Oranssi

Iloisten ylioppilaskuulumisten lisäksi minulla on murhetta ja surua, taas. Juhlien valmistelupäivänä tai jo edellisenä yönä oli pikkukoiramme Vappu sairaana. Söi torstaina bioroskia, ainakin kypsiä possunluita, jotka on teräviä ja vaarallisia. Perjantaina oli aamusta heikkona, vein eläinlääkäriin. Raukkaparka oli jo oksentanut vedetkin, oli ihan huonossa kunnossa. Paksussasuolessa oli tukos ja ohutsuoli niin kaasuuntunut, että sitten ennen kuin ehdittiin leikkaamaan, kramppasi niin kivuliaasti että eutanasia oli ainut vaihtoehto. Oli pakko päästää reppana pois. Seitsemänvuotiaana kuoli. Voitte arvata, että olen itkenyt. Multa meni pusutyttö ja harrastuskaveri, tassuterapeutti ja sylinlämmittäjä. Levätköön nyt rauhassa ja nauttikoon vapaudesta sateenkaarisillalla.

Seuraavat kuvat ovat terapeuttini ottamia, sain voimaannuttavan valokuvauksen. Se oli ihana kokemus.

Hanna Taikatuuli 20.5.2013 169 Hanna Taikatuuli 20.5.2013 173 Hanna Taikatuuli 20.5.2013 186

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s