Ingel

Normaali

Lahtelainen neuloja teki perinnepitsisen sukkaohjeen ja pyysi testineulojia. Nyt ohje on jo julkaistukin, Ravelryssä. (Jokaisen neulojan ja virkkaajan kannattaa rekisteröityä sinne. Se on aarreaitta!)

009

Lanka on mulla ohuempaa kuin ohjeessa. Handun sukkalankaa. Ohje toimi suoraan käytettynä tähän oikein mallikkaasti, pitsi on niin joustavaa. Sitäpaitsi olen tehnyt pitkän aikaa pikkaisen isoja sukkia, nyt tuli passelit, vaikka kerroksetkin on ohjeen 37 koon mukaan ja kuten kuvasta näkyy, menee mun 40 koon jalkaan ihan ok.

006

Neuloin 2,5 mm sukkapuikoilla ja lankaa meni 70 g.

004

Kuvausapulainen on sukan kunnolliseksi todennut.

007

Mallineule oli helppo ja vei neuletta sopivan jouhevasti eteenpäin. Ohje on todella hyvin kirjoitettu ja selkeä.

003

Nämä Ingel-sukat on suuressa sukkahaasteessa toinen maaliskuinen. Se ihkulanka, vaikka ohjeen pitsin perusteella menisi perinnesukaksikin.

001

Olen nyt saanut tämän vuoden puolella valmiiksi kahdeksan paria sukkia, joista kuusi on mennyt SSH13-haasteeseen. Nyt on puikoilla harvinaisesti kaksi pitsihuivia yhtä aikaa, joten niitä neulon vähän aikaa.

010

Olen lomallani monena päivänä saanut nauttia auringonpaisteisista kävelyistä Näsijärvellä koiriem kanssa. On se vaan mukavaa, kun ei palele, aurinko porottaa ja muut ihmiset ovat näkyvissä ja niin kaukana, että äksynkin nartun voi päästää irralleen riehumaan (enkä tässä viittaa itseeni).

71928_10151533976699066_527766324_n

Ai niin. Kuopus osti viiksiteippiä. 🙂

011

Advertisement

7 responses »

  1. Ihanan värisetkin kaiken lisäksi.
    Toi viiksimuoti on ihan käsittämätöntä. Mikä niissä oikein viehättää. Niitä kateltiin meiän neitinkin kanssa kaupassa joka käänteessä. Oli vaikka mitä viiksituotteita. Ei tässä oikein enää ymmärrä kaikkea. 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s