Versot

Normaali

Tässä olis isot sukat. Koko lienee ennemmin 41 kuin 40. Venyivät vielä pingotuksessa. Onneksi on isojalkaisia perheessä.

Versot jalassa

Versot jalassa

Kuvatessa näköjään jäänyt vähän ruttuun toinen. On ne molemmat hyvät.

Versot pöydällä

Versot pöydällä

Versot. 97 g Socks Inside Out paksumpaa värissä Arvi. Oma värjäys siis. Puikot 2,75 mm sukkapuikot. Neuloin vaihteeksi yhden kerrallaan, melkein pakkokin, kun nää on keskenään erilaiset. Näissä on ”jalkaisuus”. Nää on varpaista anatomiset. Kuviot menee sitten eri kohdassa per sukka.

Jalkaterät Versoissa

Jalkaterät Versoissa

Neulominen on kyllä rentouttavaa ja mukavaa. Pikku hiljaa olen nitkutellut huivia ja välillä pienen pätkän pöllösukkia. Olin kaksi päivää kurssilla, siellä en neulonut, mutta kotona kyllä iltaisin vähän.

Verso sivusta

Verso sivusta

Nyt pitäisi houkutella vastahakoinen teini Kuopus auttamaan pitsihuivin kuvauksissa, kun on viikonloppu ja valoa. My Heaven huivista sukeutui pingottamalla aikas herkku.

Vähän laiskottaa.  Neuleita, illalla kyläilemään neulovan ystävän luo, huomenna muutama tunti kuoroa. Muuten viikonloppuun kuuluu tietsikalla rötväilyä, vähän kotitöitä ja koiranlenkitystä.

Se taitto-ohjelmakurssi kesti to ja pe. Vanhan pää väsyi kovasta keskittymisestä. Nukuin heti perjantaina kotiin tullessa kahden tunnin päikkärit ja silti yöunia 11,5 tuntia.

Verson pintaa

Verson pintaa

Ai niin, nääkin on Suuri Sukkahaaste 2013 -sukat. Helmikuun haasteet on neuloa joko Ullan ohjeella (nämä Versot) tai käyttäen helmiä (keskeneräiset pöllösukat). Toistaiseksi olen siis tehnyt molemmat kuukausihaasteet.

 

 

 

Advertisement

Yksi vastaus »

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s